Poliisina työskennellyt "ihmissusi" raiskasi ja murhasi kymmeniä naisia – sadistit onnistuvat kätkemään sairautensa jopa perheeltään

Entinen siperialaispoliisi Mikhail Popkov on esimerkki murhaajasta, joka tappaa puhtaasta tappamisen nautinnosta. Sellainen on sadisti, jonka ensisijainen tavoite on sadistinen kiduttaminen. Popkov tunnetaan "ihmissutena", joka on tuomittu yhteensä 77 murhasta.

Venäjän tunnetuin massamurhaaja Mikhail Popkov tuomittiin vuonna 2015 yhteensä 22 naisen murhasta. Murhat olivat tapahtuneet Irkutskin alueella pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Silloinen poliisi oli raiskannut naiset ja sitten surmannut heidät. Hän käytti teoissa suurta raakuutta. Mies tarjosi naisille kyytiä poliisiautolla ja ajoi heidät sitten syrjäisille alueille. Lopuksi hän kätki ruumiit.

Toistamiseen Popkov tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2018 lukuisista murhista. Samalla todettiin, että hän on Venäjän historian pahin sarjamurhaaja.

Nimitettiin ihmissudeksi

Kun Popkov oli tuomittu ensimmäiseen elinkautiseen 22 murhasta, hän tunnusti itse viranomaisille 59 uutta murhaa. Kaikista ei saatu näyttöä, mutta vuoden 2018 lopussa hänet tuomittiin 55 naisen ja yhden poliisimiehen murhista.

Kaikki naisuhrit olivat 15–40-vuotiaita.

Viime kesänä Popkov tunnusti vielä viisi murhaa lisää.

Sarjamurhaaja saatiin lopulta kiinni DNA-näytteiden avulla. Popkovin rikokset olivat sadistisia ja julmia, ja häntä alettiin sen vuoksi nimittää ihmissudeksi. Kertaakaan hän ei jäänyt kiinni rikospaikalta.

Tekojensa aikaan vielä poliisina työskennellyt Popkov onnistui välttelemään virkavaltaa, koska hänen kollegansa eivät osanneet kuvitella virkaveljensä olevan tekojen takana. Lisäksi Popkovilla oli perhe, vaimo ja tytär, joka ihaili isänsä ammattia.

Oikeudenkäynnissä todettiin, että Popkov on syyntakeinen, mutta hänellä on sairaalloinen viehtymys ihmisen tappamiseen.

Satuttamisen tarve

Entisen poliisin tapaus on esimerkki siitä, miten taitavasti sadistit osaavat kätkeä sairautensa niin läheisiltään kuin myös viranomaisilta.

Taina Kuuskorven alkuvuodesta ilmestynyt kirja Pahat mielessä – Tieteen näkökulmia pahuuteen (Siltala) avaa kattavasti sadistista persoonallisuushäiriötä, joka Popkovillakin vaikuttaa olevan.

Sadistinen persoonallisuushäiriö on kaikkein pahimpiin lukeutuva, vakava psyykkinen sairaus, jossa ihminen saa nautintoa, kun hän näkee muiden kärsivän tai tuntevan kipua.

Keskeistä sadistien käytöksessä on satuttamisen ja vahingoittamisen tavoite ja kivun tuottaminen. Siinä onnistuakseen hänen on saatava uhri jollain tavalla hallintaansa.

Monesti sadistin ajatellaan nauttivan fyysisen tuskan aiheuttamisesta, mutta tällaiselle ihmiselle myös toisen henkinen kipu tuottaa nautintoa.

Kaikki sadistit eivät kuitenkaan ole rikollisia. Sadisteja löytyy persoonaltaan häiriintyneistä, lainvalvojista ja lainkuuliaisista, eli keskuudestamme löytyy myös niin sanottuja arkisadisteja.

Kolmas muoto liittyy seksiin

Sadistisen persoonallisuushäiriön ja arkisadismin lisäksi on olemassa kolmas sadismin muoto, joka liittyy seksiin. Kirjan mukaan seksisadismi merkitsee seksuaalisen nautinnon saamista kivun tuottamisesta, piiskaleikeistä ja käsiraudoittamisesta.

Seksissä käytettävät sadistiset vivahteet eivät ole sinällään rikoksia, jos osapuolet ovat mukana vapaaehtoisesti.

Kuuskorpi huomauttaa, että sadistinen persoonallisuushäiriö ja seksisadismi todetaan usein yhdessä, mutta kyse on kuitenkin eri ongelmista. Seksisadisti voi keskittää kivun tuottamisen vain seksiin ja elää muuten ei-sadistisesti.

Ei tiedetä miten kehittyy

Sadismi on perinteistä väkivaltaa paljon pelottavampaa ja pahempaa. Syy on se, että sadisti lyö vain, jotta hän näkee, kuinka toiseen sattuu. Hän voi siis jatkaa uhrin pahoinpitelyä vaikka kuinka pitkään, koska hän nauttii tilanteesta. Sadistin teot eivät myöskään kohdistu vain yksittäisiin uhreihin, vaan se on hänelle laajempi tapa suhtautua ihmisiin.

Normaali ihminen ahdistuu satuttaessaan viatonta ihmistä, mutta sadisteille se tuottaa nautintoa ja jännitystä.

Toistaiseksi on arvoitus, miten sadistinen persoonallisuushäiriö kehittyy. Tiedetään, että kaikkiin muihin persoonallisuushäiriöihin vaikuttaa sekä perimä että ympäristö, ja niin uskotaan olevan sadisminkin kohdalla.

– Perinnöllisyyteen viittaa, että sadistisuuden merkit näkyvät jo nuorissa ja jopa lapsissa. Yksi ensimmäisiä varoitusmerkkejä on eläinten rääkkääminen, Kuuskorpi kirjoittaa.

Sadistisen persoonallisuushäiriön perinteisiä tuntomerkkejä ovat:

– valehteleminen toisten vahingoittamiseksi ilman muuta tavoitetta

– ihmisten nöyryyttäminen ja alentaminen muiden läsnä ollessa

– ihmisten ja eläinten kärsimyksestä huvittuminen ja nauttiminen

– fyysisen julmuuden tai väkivallan käyttäminen jatkuvasti toisten hallitsemiseksi

– vallassaan olevien ihmisten, kuten lapsien, oppilaiden, potilaiden tai vankien, kohteleminen kovin ottein

– ihmisten pakottaminen asioiden tekemiseen pelon ja kauhun avulla

– läheisten ihmisten itsenäisyyden rajoittaminen

– väkivallan, aseiden, kidutuksen tai onnettomuuksien ihannoiminen

Lähde: Taina Kuuskorpi: Pahat mielessä – Tieteen näkökulmia pahuuteen (2021)

Kirjassa kerrotaan, että sadistien perhetaustoista löytyy tekijöitä, jotka kertovat epäedullisista ja kovista kasvuympäristöistä. Näitä ovat esimerkiksi vanhempien psyykkiset ongelmat, avioerot ja väkivaltaiset yhteenotot, joita lapset ovat nähneet.

– Sadistit ovat usein vakavasti traumatisoituneet kasvuvuosinaan.

Osa toteuttaa arkitilanteissa

Nykykäsityksen mukaan valtaosa sadisteista on miehiä, kirjassa todetaan.

Kaikissa ihmisissä on vaihteleva määrä sadistisuutta, mutta vain harvalla se yltää sairauteen saakka. Ihmiset toteuttavat sadistisia piirteitään aivan tavallisissa arkitilanteissa, kuten väkivaltaelokuvia katsellessaan tai raakoja tietokonepelejä pelatessaan.

Kirjassa lainataan sadistitutkija, kanadalaispsykologi Erin Buckelsia, jonka mukaan tämän tyyppinen julmuuden ihannointi ilmentää arkista sadismia, jokapäiväistynyttä nautintoa seurata muiden tuskaa.

Nykypäivänä myös trollaaminen voi olla arkipäivän sadismia, koska siinä satutetaan tai kiusataan toista tahallaan. Tällä tavalla sadistit keksivät uusia tapoja toimia.

Työelämässä sadistit hakeutuvat asemaan, jossa he voivat kontrolloida, rangaista ja nöyryyttää ihmisiä. Esimerkiksi puolustus- ja poliisivoimissa ja erilaisten valvovien hallintoviranomaisten joukoissa on keskimääräistä enemmän sadisteja.

Sisäisen kärsimyksen himo

Yleensä väkivaltaan taipuvainen ihminen ei ryhdy tekoihin ilman yllykettä. Sadistit käyttäytyvät kuitenkin aggressiivisesti ilman mitään tunnistettavaa syytä. He näkevät vaivaa ja aikaa sen eteen, että pääsevät tekemään väkivaltaa.

Kirjan mukaan sadistit ovat ainoita, joilla on sisäisen kärsimyksen tuottamisen himo ja motiivi.

– Vastaavaa satuttamisen himoa ei näkynyt muissa persoonallisuuden pahimpaan kaartiin kuuluvissa persoonallisuushäiriöissä, psykopatiassa, narsismissa ja machiavellismissa, Kuuskorpi kirjoittaa.

Voi esiintyä yksin tai yhdessä

Kansainvälisissä tautiluokituksissa ei ole sadistista persoonallisuushäiriötä, vaikka sen olemassaolo todettiin länsimaissa jo 1900-luvun alussa. Seksisadismi löytyy jo psykiatrisesta DSM-tautiluokituksesta, mutta sadistista persoonallisuushäiriötä ei.

Asiantuntijat ovat perustelleet sadismin puuttumista tautiluokituksesta sen mahdollisella päällekkäisyydellä muiden psykiatristen diagnoosien kanssa.

Monet sadismia sairastavat kärsivät muistakin psyykeen häiriöistä. Kirjassa todetaan, että erityisesti psykopatia ja sadismi kulkevat usein käsi kädessä. Sadismi on kuitenkin oma persoonallisuushäiriönsä, joka voi esiintyä yksin tai yhdessä muiden sairauksien kanssa.

Toistaiseksi asiantuntijat eivät ole täysin selvillä siitä, miten sadismiin sairastuminen vaikuttaa väkivaltaisuuteen. Sekin on selvittämättä, miten sadismi syntyy ja miten sitä voitaisiin ennaltaehkäistä. Ratkaisematta on myös pystytäänkö häiriötä hoitamaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

8:31
Katso video: Korona ahdistaa nuoria ja aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia.

Uhrin kannalta vaarallista

Saksalainen oikeuspsykiatri Andreas Hill tutki kollegoidensa kanssa 166 seksuaalimurhaajan tapaukset ja ilmeni, että seksuaalirikollisista noin 40 prosentilla oli sadistinen seksuaalipoikkeavuus.

Seksisadismi ei siis ole lainkaan vähäpätöinen seikka pahuuden kannalta. Seksisadistien rikolliset teot myös kestävät keskimääräistä pidempään, koska tekijöiden päämäärä on kiduttaa uhria ja se pidentää teon kestoa.

Kirjan mukaan sadistit ovat aina valmiita väkivaltaan ja toisten satuttamiseen. Sen takia ihminen on vaarassa, jos joutuu tekemisiin sadistin kanssa.

– Jos joutuu vastakkain sadistin kanssa, kohtaloa ei ratkaise oma käytös, rauhoittelu tai myötäily, vaan sadistin mieliala ja kestävyys. Sadistisuus on usein uhrien kannalta elämän ja kuoleman kysymys, Kuuskorpi kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja