Sisäpiiritiedot kertovat: Tästä syystä entisen Hartwall Arenan kauppa junnaa yhä
Helsingin kaupunki on varautumassa "omiin toimenpiteisiin", jos areenan kauppaneuvottelut eivät tuo toivottua lopputulosta.
Helsingin areenan mahdollinen kauppa junnaa edelleen.
STT:n kahdesta toisestaan riippumattomasta lähteestä saadun tiedon mukaan maksuehdot ovat suurin ongelma areenan taustayhtiön Helsinki Halli oy:n osakekaupassa. Kauppa vaatii lähteiden mukaan vielä hienosäätöä, jotta se voisi saada hyväksynnän viranomaisilta.
Helsinki Halli -yhtiön äänivaltaisin osakesarja on lähes kokonaan Ulosottolaitoksen jäädyttämä, koska osakkeet ovat EU:n pakotelistalla olevien venäläisoligarkkien omistuksessa. Halliyhtiön osakkeiden myynti vaatisi tällä hetkellä ulkoministeriön poikkeusluvan.
Lupahakemusta ei vielä jätetty
Pakotetiimin vetäjä Pia Sarivaara ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksiköstä vastaa STT:lle sähköpostitse, että mitään poikkeuslupahakemusta ei ole ministeriölle jätetty.
– Ulkoministeriö voi arvioida suunniteltua kauppaa vasta, kun poikkeuslupahakemus on saatu käsittelyyn, Sarivaara vastaa tiedusteluun.
Hänen mukaansa ulkoministeriö on kuitenkin saanut hallin ostajaehdokkaalta alustavia tietoja toteuttavasta kaupasta, mutta hän ei kommentoi yksityiskohtia tarkemmin.
– Ulkoministeriö on jatkanut keskusteluita mahdollisen poikkeusluvan myöntämisen edellytyksistä.
Jokereiden kodista pakotteiden sulkemaksi
Jääkiekkojoukkue Jokereiden kotihalliksi 1990-luvulla rakennettu Helsingin areena on ollut tapahtumista tyhjillään siitä lähtien, kun Venäjä käynnisti hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuussa 2022.
Hyökkäyksen jälkeen EU asetti hallin pääosakesarjan taustayhtiöidensä kautta omistavat Gennadi Timtshenkon sekä Arkadi ja Boris Rotenbergin pakotteiden piiriin, ja Ulosottolaitos jäädytti heidän omaisuuttaan Suomessa. Timtshenko ja Boris Rotenberg ovat myös Suomen kansalaisia.
Pakotteiden vuoksi hallia ei ole voitu käyttää lainkaan.
Sittemmin hallin käytön vapauttavia osakkeita on yritetty kaupata eteenpäin. EU:n neuvoston parhaillaan voimassa olevien säädösten mukaan osakkeet voivat poikkeusluvalla vaihtaa omistajaa, mutta myynnistä saatu raha pysyisi silti jäädytettynä.
Halliyhtiön hallituksen jäsen Kai Paananen on kertonut aiemmin Kauppalehdelle, että hallikauppa on virkatiellä. Hän ei kommentoinut tarkemmin ostajaehdokasta.
– Kyseessä on vakavasti otettava ja tunnettu toimija. Kiinnostuneista ostajista ei ole ollut pulaa, Paananen sanoo STT:lle.
Helsinki Halli -yhtiö piti keskiviikkona yhtiökokouksen.
Kaupunki kuulee vaiheista
Halliyhtiön osakekaupan vaiheet kiinnostavat myös Helsingin kaupunkia. Yhtiön edustajien on määrä antaa torstaina Helsingin kaupunginhallitukselle selvitys hallin tilanteesta.
– Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava, ja kyseisen tapahtuma-areenan auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle, kaupunginhallituksen esityslistassa todetaan.
Parhaillaan voimassa olevien pakotesäännösten perusteella viranomaiset voivat halutessaan myös aloittaa pakotteiden piirissä olevan omaisuuden pakkolunastuksen, jos kauppa ei toteudu. Esittelytekstin mukaan kaupunki varautuu "omiin toimenpiteisiin" hallin saamiseksi käyttöön siltä varalta, että parhaillaan käytävät kauppaneuvottelut eivät onnistu.
– Ensisijaisena tavoitteena on, että hallille löytyisi uusi yksityinen omistaja vapaaehtoisella kaupalla, esityslistalla todetaan.
Uusimmat
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
19:15
Tapparan kultajoukkueessa käy kato – lisää pelaajia suuntaa muille maille
-
19:12
Maraboun suklaalevyjä vedetään myynnistä
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Suora lähetys Stubbin lehdistötilaisuudesta Saksasta – keskusteluja käyty Venäjän hyökkäyssodasta ja Kiinan suhteista
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
Lataa lisää