Montun pohja on nyt nähty – Liisa Rintaniemi paljastaa äitienpäivän sään
Viikonloppuna päästään nauttimaan aurinkoisista päivistä.
Keskiviikkona on vielä viileää, mutta torstaina lämpenee jo hieman. Etelä-Suomessa voidaan päästä yli 10 asteen.
Lämpötilat nousevat laajemminkin, ja torstain jälkeen on nähty kylmien päivien "montun pohja".
Ruotsista lähestyy Suomea myös sateita. MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemen mukaan niiden olomuodot ovat vielä hakusessa.
– Nyt näyttää siltä, että sateet liikkuvat etelä- ja keskiosan yli, kertoo Rintaniemi.
Sateet valtaavat Suomen perjantaiyön aikana.
Perjantaina etelässä on 14 astetta lämmintä, mutta Keski-Suomessa on outo ilmiö käynnissä.
Lämpötila pyörii viiden asteen paikkeilla, mutta silti taivaalta voi sataa jotain ihan muuta kuin vettä.
– Nämä sateet ovat jänniä. Lämpötila on yli viidessä asteessa, mutta silti voi sataa räntää tai lumirakeita.
Syy tälle on korkeat pilvet ja kylmä yläilma.
Lauantai on aurinkoisen poutainen päivä, ja sunnuntai äitienpäivänä jatkuu samalla teemalla.
– En ihmettelisi, jos etelän sisämaassa mennään yli 15 asteen, sanoo Rintaniemi.
Varsinkin maan länsiosassa viikonloppu näyttää aurinkoiselta.
Pohjoisessa sunnuntaina on jopa yhdeksän astetta lämmintä.
Pitkä viikonloppu on tulossa: katso sää ylhäällä olevalta videolta!
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää