Tässäkö pääsiäisen hellyttävimmät eläimet? Katso kuvat

Helsinkiläisen Haltialan tilan paikat olivat maanantaina piukassa, kun kaupunkilaiset ryntäsivät tutustamaan vastasyntyneisiin karitsoihin aurinkoisen pääsiäispäivän kunniaksi.

Kaupungin ylläpitämällä tilalla vieraillaan etenkin jouluna, laskiaisena, pääsiäisenä sekä heinätalkoiden aikaan. Tänä pääsiäisenä vierailla oli uusia tuttavuuksia tavattavana, sillä Haltialan lampaat synnyttivät maalis-huhtikuussa lehmien, sikojen ja kanojen seuraksi yhteensä 76 karitsaa.

– Pääsiäinen oli taas vilkkaampi kuin koskaan. Nämä tapahtumat kiehtovat ja viehättävät kaupunkilaisia, tilanhoitaja Jari Kuusinen kertoi MTV3 Uutisille.

– Laskin, että perjantaista sunnuntai-iltaan kävi noin 2 500 henkeä ja tänään varmaan kävi tuhannen henkeä.

Kuusinen on työskennellyt tilalla jo 30 vuoden ajan. Hän on siis oikea mies lähettämään terveisiä kaupunginisille.

– Suosio kertoo, miten tärkeäksi tämä kaupunkilaisia lähellä oleva juttu koetaan. Toivon mukaan poliitikot ymmärtävät, mitä heillä on. Tämä on palvelu kuntalaisille ja he saavat tämän verorahojaan vastaan.

– Asiakkaat olivat erityisen iloisia siitä, että tämä on pidetty aitona eikä viety sellaiseen markkinahulinaan. He toivoivat, että tämä pyrittäisiin pitämään tällaisena, asiakkaiden toivomuksia pääsiäisen aikana kuunnellut Kuusinen jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat