Tässä syylliset: Sinunkin joulupöytäsi ruokalasku on kallis
YLEssä taloustoimittajana 30 vuotta työskennellyt ja Suomalainen ruokalasku -kirjan kirjoittanut Seppo Konttinen nimeää keskittymisen ja ruoan hinnannousun takana olevat yritykset.
Suomessa kalleimpia ruokia ovat ne, joita myös syödään eniten.
– Peruselintarvikkeet, kuten liha, maitotuotteet ja vilja, maksavat todella paljon. Varsinkin viljan hinta on noussut viime aikoina pöyristyttävästi, Seppo Konttinen sanoo.
Suurimpana syynä kalliiseen ruokaan Konttinen pitää kilpailun keskittymistä.
– Jokaiselle vähänkään kansantaloutta lukeneelle pitäisi olla itsestään selvää, että kun markkinoilla on kilpailua, hintataso pysyy alhaisena. Suomessa todellista kilpailua ei ole, joten hinnat nousevat. Vähittäiskaupan markkinoita hallitsevat S-ryhmä ja Kesko. Niillä menee erittäin hyvin: kannattavuudet ovat olleet viime vuosina huikeita.
Ennen kahden kauppajätin ylivaltaa Suomessa oli useampia keskusliikkeitä, kuten OTK ja Tuko.
Leipää ja maitoa muutamalta toimijalta
Huoltoasemat ovat niin ikään ketjuuntuneet voimakkaasti.
– Esimerkiksi ABC-ketju on yhtäkkiä levinnyt joka puolelle, ja jostain syystä juuri parhaille liikepaikoille. Alkojen ilmestyminen näiden samaisten huoltamoiden kylkeen kertoo samaa tarinaa: viinakaupan läsnäolo lisää vähittäiskaupan myyntiä 15 prosentilla. Se on hyvä tapa haalia asiakkaita.
Vähittäiskaupan lisäksi myös teollisuuden ruoka- ja juomatuotanto on keskittynyt muutaman suuren toimijan käsiin.
– Kaupan leipähyllyltä ei löydy juuri muita kuin Fazerin ja Waasan leipomoiden tuotteita. Ne ovat ostaneet pienet leipomot alalta pois.
– Valio taas on omalla alallaan suuri markkinajohtaja. Se ostaa 80 prosenttia Suomessa tuotetusta maidosta, Konttinen sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
Lataa lisää