Englantilainen Daily Mail -lehti on julkaissut verkkosivuillaan koko todistusaineiston, jonka perusteella Kansainvälinen autoliitto FIA epäilee Nelson Piquet juniorin ajaneen ulos Renault-tallin käskystä viime vuoden Singaporen GP:ssä.
FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto käsittelee ylimääräisessä kokouksessaan asiaa maanantaina 21. syyskuuta. Renault-tallia uhkaa ankara rangaistus, mikäli se todetaan syylliseksi.
Monet Daily Mailin julkaisemista dokumenteista ovat vuotaneet ainakin osittain julkisuuteen jo aikaisemmin. Mielenkiintoisinta luettavaa lienee FIA:n tuomariston raportti, jonka perusteella asia päätettiin viedä maailmanneuvoston eteen. Siinä muun muassa todetaan, että Piquet'n ja Renault'n insinööriosaston johtajan Pat Symondsin lausuntojen sekä auton telemetriatietojen perusteella kolaria on syytä epäillä tahalliseksi.
Sen sijaan tallin toisen kuljettajan Fernando Alonson tietoisuutta kolarisuunnitelmasta ei ole pystytty todistamaan. Singaporen GP:n voittanut Alonso kiisti asian FIA:n kuulustelussa. Alonso ja hänen kisainsinöörinsä olivat paikalla kilpailua edeltäneessä palaverissa, jossa kuljettajille ilmoitettiin heidän taktiikoistaan, mutta ei Symondsin, tallipäällikkö Flavio Briatoren ja Piquet'n välisessä neuvonpidossa, jossa brasilialaiskuski kertoo saaneensa ohjeet kolarointiin.
Julkaistut telemetriatiedot paljastavat, että Piquet antoi mutkan ulostulossa normaalia aikaisemmin kaasua, minkä seurauksena takapyörät sutivat. Sen jälkeen Piquet kevensi hetkeksi kaasujalkaansa, kunnes painoi jälleen kaasun pohjaan pyöräyttäen autonsa reunamuuriin.
FIA:lle 25. elokuuta antamassaan lausunnossa Piquet kertoo tarkemmin, millä tavoin hän kolaroi autonsa.
