Renault'n F1-tallin keskiviikkona jättänyt Flavio Briatore on Benettonin ja Renault'n tallipäällikkönä ollut osallisena monenlaisissa hämäräpuuhissa. MTV3.fi listasi Briatoren tallien pahimmat sotkut vuosien varrelta.
1. Singaporen järjestetty kolari 2008 - Renault käski Nelson Piquet junioria kolaroimaan tahallaan, jotta turva-auto tulisi radalle oikeaan aikaan Fernando Alonson kannalta. Skandaali johti vuotta myöhemmin Briatoren eroon, kun Piquet paljasti totuuden FIA:lle saatuaan potkut Renault-tallista.
2. Benettonin laittomuudet 1994 - Michael Schumacherin Benetton-autosta löytyi FIA:n tarkastuksessa valmiudet kiellettyjen elektronisten apuvälineiden kuten luistoneston käyttöön. FIA ei kuitenkaan pystynyt todistamaan, että laittomia järjestelmiä olisi todella käytetty kilpailutilanteessa, joten Benettonia ei rangaistu.
3. Silverstonen musta lippu -skandaali 1994 - Benetton-tallin käskystä Schumacher ei tullut kärsimään hänelle määrättyä viiden sekunnin stop & go -rangaistusta eikä noudattanut edes mustaa lippua, jolla hänet yritettiin liputtaa pois radalta. Schumia rangaistiin hylkäyksellä ja kahden kilpailun ajokiellolla sekä tallia yli puolen miljoonan dollarin sakoilla.
4. Hockenheimin varikkopalo 1994 - Benetton-kuljettaja Jos Verstappenin auto syttyi palamaan välitankkauksen yhteydessä Saksan GP:ssä 1994. Myöhemmin paljastui, että Benetton oli peukaloinut ulkopuolisen valmistajan kaikille talleille toimittamaa tankkauslaitteistoa poistamalla siitä suodattimen, jotta tankkaus nopeutuisi. Tallia ei kuitenkaan rangaistu, koska FIA:n tutkimuksissa todettiin, ettei suodattimen puuttuminen ollut syynä tulipaloon.
5. Renault-moottoreiden kaappaus 1995 - Briatore osti itselleen Ligier-tallin vuonna 1994 vain siksi, että saisi seuraavaksi vuodeksi Benettonin käyttöön aikakauden parhaat Renault-moottorit. FIA puuttui kuitenkin peliin ja ilmoitti, että sääntöjen mukaan Briatore ei voi omistaa kahta tallia. Niinpä hän myi 50 prosenttia Ligieristä Benettonin silloiselle kakkosmiehelle , josta tuli Ligierin tallipäällikkö. Benetton sai luonnollisesti itselleen Renault'n moottorit, kuten Briatore halusi.
