Tasoristeysonnettomuuksia tapahtui viime vuonna vähiten yli 70 vuoteen

Junalla matkustamisen turvallisuus säilyi Suomessa hyvänä vuonna 2022, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin rautateiden turvallisuuden vuosikertomuksesta.

Viime vuonna tapahtui viisi merkittävää tasoristeysonnettomuutta, kun taas vuonna 2021 merkittäviä tasoristeysonnettomuuksia oli 13. Yhteensä tasoristeysonnettomuuksia tapahtui viime vuonna 15, mikä on yli 70-vuotisen seurantahistorian alhaisin luku.

Matkustajaliikenteen määrä kasvoi viime vuonna ja palasi hyvin lähelle koronaviruspandemiaa edeltäneiden vuosien tasoa. Tavaraliikenteen määrä taas väheni hieman edellisestä vuodesta.

Viime vuonna rautateitä pitkin kuljettiin yhteensä lähes 49 miljoonaa kilometriä, kun vuotta aiemmin luku oli runsaat 47 miljoonaa kilometriä.

 

Lue myös:

    Uusimmat