Avustajaa tarvitsevien suomalaisten määrä on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.
Henkilökohtaisista avustajista on Suomessa kova pula. Monikaan ei tiedä, mitä kaikkea työ voi pitää sisällään.
Henkilökohtaisen avustajan työ voi olla avustamista arjen välttämättömyyksissä, kuten siirtymisissä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja syömisessä.
Usein henkilökohtainen avustaja työskentelee asiakkaansa kotona.
Vaihtoehtoisesti avustaja voi olla apuna ainoastaan esimerkiksi harrastuksissa, työssä, opiskelussa tai vapaa-ajan menoissa, kuvailee vammaisten kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n Assistentti.infon koordinaattori ja koulutussuunnittelija Susanna Haapala.
Vuonna 2009 henkilökohtaisen avun virallista määritelmää laajennettiin niin, että mukaan tuli myös vapaa-ajan ja osallisuuden tukemiseen liittyvä apu.
Tämän seurauksena henkilökohtaisen avun saajien määrä on jopa kuusinkertaistunut, eli työvoiman tarve on kasvanut valtavasti. Tämä on lisännyt avustajapulaa entisestään, kertoo Invalidiliiton juristi Elina Nieminen.
– Valtaosa näistä työsuhteista on osa-aikaisia, eli moni vammainen työnantaja pystyy tarjoamaan työntekijälle ainoastaan esimerkiksi 30 tuntia kuussa. Harva tekee vain ja ainoastaan henkilökohtaisen avustajan työtä, ja työtä tehdään usein toisen työn tai opiskelun rinnalla.
Niemisen mukaan viime vuosina Suomessa on saatu parannuksia henkilökohtaisten avustajien työ- ja palkkaehtoihin.
Nykyään on olemassa eritasoisia palkkaluokkia suhteutettuna siihen, kuinka vaativaa avustaminen on.
– Täysipäiväisellä työntekijällä vaativassa palkkaluokassa palkka on hyvin kilpailukykyinen – ja siitä huolimatta, että työhön ei ole minkäänlaisia ammattipätevyysvaatimuksia.
Lue myös: Ministeri haalii ulkomailta hoitajia – Suomessa on yli 6 000 työtöntä lähihoitajaa
Ongelmana suuri vaihtuvuus
Invalidiliiton kokemuksen perusteella henkilökohtaisia avustajia on vaikeinta saada sellaiseen työhön, jossa avustetaan erityisen vaikeasti vammaista ihmistä – eli työhön, johon liittyy esimerkiksi paljon fyysisiä tehtäviä tai hygieniatoimenpiteitä.
Kehitysvammaisten Tukiliitossa koetaan, että suurin ongelma on henkilökohtaisten avustajien suuri vaihtuvuus.
– Kehitysvammaista ihmistä avustettaessa on tärkeää, että tutustuu häneen ja kommunikaatio alkaa sujua puolin ja toisin. Jos tuleekin yllättäen taas ihan vieras ihminen paikalle, apua tavallaan on tarjolla, mutta siitä ei ehkä saada sitä hyötyä, mitä tavoitellaan. Myös jatkuva uusien avustajien perehdytys on kuormittavaa, kuvailee liiton vammaispalveluiden asiantuntija Anne Saarinen.
Saarinen kertoo, että henkilökohtaisten avustajien pulaa on yritetty paikata muuta kuin suomen kieltä äidinkielenään puhuvilla avustajilla, mutta varsinkin moni kehitysvammainen avustettava tarvitsee riittävästi suomen kieltä osaavan avustajan, jotta molemminpuolinen ymmärrys toteutuu.
Jos henkilökohtaista avustajaa ei löydy, apua voidaan korvata esimerkiksi palvelusetelillä tai kotihoidolla, mutta Invalidiliiton saaman palautteen perusteella tämä ei ole toteutunut kovinkaan hyvin.
– Kun ihmisen on katsottu olevan oikeutettu henkilökohtaiseen apuun ja hänellä on tätä koskeva hallintapäätös, häntä ei saisi jättää ilman apua, Elina Nieminen painottaa.
Niemisen mukaan hieman yli puolet henkilökohtaisesta avusta järjestetään edelleen työnantajamallilla, jossa avustettava henkilö on samalla myös työnantaja.
Palveluntuottajamalli, jossa palveluntuottaja toimii työnantajana, on kuitenkin yleistymässä. Avustajia on ollut erityisen vaikea löytää työnantajamallilla.
Lue myös: Elina sairastui jo pikkutyttönä superharvinaiseen tautiin – Suomessa vain neljä kohtalotoveria
Sijaisia on vaikea löytää
Tämän vuoden alussa astui voimaan uusi vammaispalvelulaki, joka edellyttää, että henkilökohtaiselle avustajalle tulisi esimerkiksi sairaustapauksissa aina pyrkiä etsimään sijainen, kertoo Nieminen.
– Työnantajamallissa vammaisella avustettavalla on rekrytointivastuu, ja onhan hänen aika mahdotonta pitää takataskussaan nippua sijaisia. Nykyään myös hyvinvointialueet pyrkivät osaltaan järjestämään sijaisia, mutta käytännössä toteutus ei valitettavasti tunnu toimivan.
Avustustehtävät ovat hyvin monimuotoisia, mistä syystä myös yksittäiset päivät ilman avustajia vaikuttavat avustettaviin hyvin eri tavoin.
– Jos kyseessä on esimerkiksi yksin asuva vaikeavammainen ihminen, joka tarvitsee aamusta iltaan apua, eikä avustaja tai sijainen tulekaan, hän jää pahimmillaan sänkyyn ilman ruokaa. Toisaalta, jos on kyse esimerkiksi asioiden hoitamisesta tai siivoamisesta, tällaiset voivatkin tarvittaessa hieman siirtyä, Nieminen toteaa.
Susanna Haapala Kynnys ry:stä kertoo, että uusi vammaispalvelulaki on kyllä edistänyt sijaisten saamista, mutta moni joutuu yhä turvautumaan läheisiinsä tällaisissa tilanteissa.
– Ja tässähän menee vammaispalvelulain hengen toteutuminen pieleen, koska itsenäinen elämä ja oman elämän hallitseminen eivät toteudu, jos joutuu koko ajan olemaan kiitollisuudenvelassa tai pyytämään apua muilta kuin henkilökohtaiselta avustajalta pystyäkseen tekemään jotakin tai lähtemään jonnekin.