Keravalaisessa hoivakoti Lumossa kerrotaan MTV Uutisille, että henkilökunnan vaihtuvuutta ei täällä ole. Hyvinvointialueen johdon mukaan alueella on tarkoitus ja tarve isoihin vanhustenkeskuksiin.
Johdon mukaan syy löytyy hoivakodin pienestä koosta – paikkoja on vain 13. Se tuo läheisyyttä, kodinomaisuutta ja laatua, hoivakodissa perustellaan.
Myös asukkailta heltiää kiitosta.
– Hyvää täällä on hoito. Hoitajat ovat kohteliaita ja passaavat kovasti juoksujalkaa monta kertaa, toteaa Aila Pokela.
– Hoidetaan ja missä kuunnellaan vanhuksia ja missä voi olla toiveita ja saa apua. Mutta kaikissa paikoissa Suomessa ei tällaisia ole ja se on aika sääli, sanoo Pirkko Lehikoinen.
Asukkaiden haastattelut ovat katsottavissa artikkelin alusta ja lopusta.
MTV Uutiset saapuu paikalle fysioterapeutin vetämällä jumppahetkellä. Tunnelma on lämmin. Paikalla oleva asukkaan tytär on tyytyväinen.
– Tämä on koti, hän tiivistää.
2:28
