Tappajahai raateli turisteja Egyptissä

Neljä venäläistä turistia on joutunut hain raatelemaksi kahdessa erillisessä hyökkäyksessä Sharm el-Sheikhin turistikohteessa Punaisen meren rannikolla.

Brittilehti Daily Mail kertoo, että riuttahai raateli ensin kahdelta venäläiseltä turistilta heidän kätensä irti. Turistit olivat olleet uimassa Ras Nasranin alueella.

Saman hain uskotaan käyneen uudestaan eilen toisen venäläisen pariskunnan kimppuun lähellä lomakohteen rantaa. Toisen hyökkäykset uhrit kärsivät pahoja vammoja jalkoihin. Hyökkäuksestä pelastettu nainen sai vakavia vammoja myös selkäänsä ja hänet oli elvytettävä pelastuksen jälkeen.

Sukellusopettaja Hassan Salem kertoo olleensa sukeltamassa paikalla samaan aikaan. Hän kertoo hain kierrelleen ympärillään, jonka jälkeen se hyökkäsi pariskunnan kimppuun.

- Sain pelästytettyä hain puhaltamalla kuplia päin sen naamaa, mutta sitten se ui naisen luokse ja alkoi purra hänen jalkojaan, Salem kertoo.

Kaikki uhrit ovat tällä hetkellä kriittisessä tilassa. Rannikkovartioston kerrotaan metsästävän haita. Alueella olevia on varoitettu menemästä veteen.

Lue myös:

    Uusimmat