Tampereen ratapihalle suurkatos

Tampereen henkilöratapiha saattaa saada yhtenäisen katteen. Lähes 200 metrin pituinen suurkatos on noussut viime vaiheen suunnittelussa uudeksi vaihtoehdoksi.

Suomen vilkkaimpiin kuuluva Tampereen rautatieasema perusparannetaan lähivuosina kokonaan. Työ alkoi tällä viikolla, ja sen on määrä valmistua vuonna 2001.

Remontin kustannusarvio on 113 miljoonaa markkaa. Laiturikatteisiin budjetissa on varattu vain 17 miljoonaa markkaa. Kaikkien laitureiden kattaminen maksaa 30-40 miljoonaa markkaa, joten uudistuksen kokonaishinta voi nousta 130-140 miljoonaan markkaan. Yhtenäisen suurkatteen vaihtoehtona ovat erilliset laiturisuojat.

Työpäällikkö Harri Lukkarinen VR-Rata Oy:stä kertoo, että kate mitoitetaan Pendolino-junan perusrungolle. Koko juna mahtuu suojaan katoksen alle. Lukkarisen mukaan kattaminen jää remontin viimeisiin vuosiin, joten vaihtoehtojen harkinnalle on vielä aikaa. Henkilöratapihan rakennuttajana toimii Ratahallintokeskus ja pääurakoitsijana VR-Rata.

Matkakeskuksesta päätös syksyllä

Tampereen rautatieasema valmistui 1936. Asemarakennukseen on tehty varsin vähän muutoksia vuosikymmenten varrella. Uudistuksissakin aseman funktionalistinen tyyli säilyy, mutta ratapihan tekniikkaa ja ränsistynyttä ilmettä parannetaan. Asemarakennuksen ympäristö on muuttunut. Aseman viereen nousi 1980-luvun alussa pysäköintitalo ja 1989 alle kaivettiin asematunneli.

Peruskorjauksessa varaudutaan matkakeskuksen rakentamiseen. Linja-autoliikenteen matkakeskus tulisi aivan rautatieaseman viereen. Päätöksiä tästä erillisestä hankkeesta odotetaan ensi syksyn aikana. Ratapihan remontissa pysäköintiraiteet poistetaan. Tavaraliikenne siirtyy Viinikan järjestelypihalle. Henkilöjunia varten rakennetaan uusi neljäs laituri. Matkustajien liikkumista helpotetaan jatkamalla asematunnelia kaikille laitureille. Laiturit korotetaan 55 sentin korkuisiksi. Lasiseinäiset hissit kuljettavat matkustajia eri tasojen välillä.

Pendolino-junien risteysasemaksi

Reittipäällikkö Jari Paavilainen VR Osakeyhtiöstä näkee Tampereen aseman Pendolino-junien keskuksena. Ensi vuosikymmenellä Tampereella lähtee Pendolinoja moniin suuntiin. Helsingin ja Tampereen väli taittuu tunnissa ja 12 minuutissa. Remonttivaihe saattaa aiheuttaa pieniä myöhästymisiä, mutta sitten uudistukset tarjoavat pohjan matkustajaliikenteen kasvulle. Tätä nykyä Tampere on Helsingin jälkeen toiseksi vilkkain kaukoliikenteen asema. Tampereella pysähtyy vuorokaudessa noin 100 junaa. Matkustajia liikkuu päivittäin 6000-9000. Lisäksi asematunnelin läpi kulkee muuta väkeä noin 15000 vuorokaudessa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat