Tamfeltin tulos parani

Tamfelt-konsernin alkuvuoden liikevaihto oli 97,2 miljjoonaa euroa, eli 7,3 % parempi kuin vuotta aiemmin. Liikevoitto kasvoi 15,7 miljoonasta 17,5 miljoonaan. Voitto ennen satunnaiseriä, veroja ja vähemmistöosuutta kasvoi 16,5 miljoonasta 18,4 miljoonaan.

Tamfelt kertoo tuloskehitys on jatkunut edelleen hyvänä vaikka heinä-elokuussa lomakaudesta johtuen toimitusmäärät jäivätkin keskimääräistä pienemmiksi. Euro on pysynyt suhteellisen heikkona ja tukenut viennin kannattavuutta. Korkea energian hinta ja voimistunut inflaatio ovat toisaalta lisänneet toimintakuluja. Yhtiön toimitukset kasvoivat eniten Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Yhtiö ennakoi koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan ja operatiivisen tuloksen paranevan viime vuoteen verrattuna.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat