Tämä jälkiruoka sopii koko perheelle – poimi talteen helppo ja herkullinen resepti!

Makumuistoja-ohjelmassa kokataan crumblea.

Makumuistoja-ruokaohjelmassa Jenni Kokander ja Kari Lumikero pääsevät todistamaan, miten sujuvat taaperoiden sormiruokabileet. Crumble on helppo sormiruoka, joka sopii myös perheen pienimmille ruokailijoille.

Simppeli crumble neljälle

1 l tuoreita marjoja tai reiluiksi paloiksi pilkottuja hedelmiä (esim. mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita)
2 tl haluamaasi maustetta (esim. kardemumma, kaneli, aito vanilja)
2 tl perunajauhoja tai maissitärkkelystä

Ota osa hedelmistä talteen vauvaa varten. Pehmitä hedelmät uunissa, hyöryttämällä tai keittämällä. Poista kivet.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja pyörittele marjat tai hedelmänpalat niissä. Kaada esimerkiksi irtopohjavuokaan, jonka olet vuorannut leivinpaperilla tai voideltuun piirakkavuokaan.

½ dl jauhoja (Esim. vehnä tai kaura)
½ dl kaurahiutaleita
Sokeria maun mukaan, lusikallinen tai muutama
n. 1 dl voita, margariinia tai kookosöljyä

Nypi ainekset murumaiseksi taikinaksi ja ripottele marjojen tai hedelmien päälle.

Paista uunin keskitasossa 200 asteessa puolisen tuntia.

Tarjoile jäätelön tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.

Makumuistoja keskiviikkoisin kello 20 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat