Erikoisjoukot-ohjelmasta tuttu pääkouluttaja Janne Lehtonen päätyi jo nuorena ammattisotilaan polulle. Erikoisjoukoissa työskennellyt mies on kokenut urallaan paljon, mutta erityisesti yksi asia on saanut hänet itkemään.
Janne Lehtosen kasvot ovat tulleet tutuiksi Nelosen Erikoisjoukot-ohjelmasta, jossa julkisuudesta tutut henkilöt koettavat läpäistä erikoisjoukkoleirin, eli pääsykokeen erikoisjoukkoihin.
Lehtosella on näistä pääsykokeista ihan omakohtaista kokemusta.
– Kun olin varusmiespalveluksessa, näin sivusta, miten taistelusukeltajat harjoittelevat. He olivat erityinen joukko. Kovakuntoisia, ja tekivät aina kaikki harjoittelut täysillä, Lehtonen muistelee MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Kun nuori varusmiespalvelukseen astunut mies kuuli, että erikoistoimintayksikköön oltiin kasaamassa ammattisotilasyksikköä, oli päätös selvä.
– Minulle heräsi heti ajatus, että vitsi mä haluan tuonne. Kun pääsin kurssille, oli sellainen olo, että minua ei pysäyttäisi mikään. Kyseessä oli tällaisen aktiivisen nuoren unelmaduuni, missä helikopterit lentävät ja pyssyt paukkuvat.
Jokaisen on varauduttava kuolemaansa
Taistelusukeltajakoulutus oli Lehtosen mukaan rankka, eikä periksi annettu sellaisissakaan tilanteissa, joissa joku toinen olisi luovuttanut heti.
– Siellä oli sellainen yöosuus, jossa piti suunnistaa pitkä pätkä yöllä ilman näkyviä valoja. Menin sitten astumaan metsässä kuoppaan ja minulta murtui jalka, mitä en tiennyt silloin. Minulla oli pelissä todella paljon. Se, että pääsin sen taistelusukeltajakokeen läpi, se oli sellainen viimeinen sinetti. Että jos sen pääsen läpi, niin minut hyväksytään siihen yksikköön töihin.
– Ajattelin, että kävelen vaikka ilman jalkaa loppuun asti – ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, se oli minulle niin iso unelma silloin, hän sanoo.
Lehtonen pääsi lopulta mukaan erikoisjoukkoihin ja oli komennuksilla muun muassa Somaliassa ja Afganistanissa – paikoissa, joista harva selviää ehjin mielin takaisin kotiin.
Myös Lehtoselle kaikki hänen näkemänsä ja kokemansa jättivät jälkensä: unettomuutta, ahdistusta ja posttraumaattista stressiä. Yksi pahimmista tilanteista oli kuitenkin varautuminen omaan kuolemaan.
Erikoisjoukkojen sotilaiden tulee kuoleman varalta kirjoittaa läheisilleen kirje, jos kotiinpaluu ei koskaan koitakaan.
– Se on varmasti yksi elämän rankimpia kokemuksia kirjoittaa tuollainen kirje. Kun oikeasti pysähtyy sen asian äärelle, niin täytyy sanoa, että iso mies itkee aika paljon siinä kohtaa. Jokaisen pitäisi pysähtyä tämän asian äärelle ja miettiä, mitä haluaisi toiselle sanoa – ja sitten sanoa se.