Talvi yllätti jälleen Keski-Euroopassa

Rankat lumisateet ovat myöhästyttäneet lentoja Saksassa ja Hollannissa. Myös tieliikenteessä on ollut tavanomaista enemmän kolareita.

Talvi on jälleen yllättänyt tiellä liikkujat, tällä kertaa Keski-Euroopassa. Niin Saksassa kuin Hollannissakin tie- ja lentoliikenne takkusi pahemman kerran tänään ensilumen kourissa.

Saksassa rankimmin lunta tuli Baijerissa ja muualla Etelä-Saksassa. Viranomaiset saivat tietoonsa lukuisia kolareita ja peräänajoja. Joitakin lentoja jouduttiin myös peruuttamaan.

Monilla tärkeimmillä moottoriteillä oli jäistä, ja erityisesti kuorma-autoilla oli vaikeuksia pärjätä liukkaalla.

Hollannissa lunta tuprusi rankasti pohjoisessa ja idässä. Myös siellä oli tieliikenteessä tavanomaista enemmän kolareita.

Amsterdamin kansainvälisen lentokentän kolmesta kiitoradasta vain yksi oli käytössä aamulla. Rotterdamin kentälle tarkoitetut lennot ohjattiin muille kentille.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat