Tältä näyttää uusi ajokortti – käyttöön ensi vuoden alussa

Ajokortti muuttuu tammikuussa 2013. Kuva: Trafi
Mallikuva tammikuussa 2013 käyttöön otettavasta uudesta ajokortista. Kuva: TrafiLiikenteen turvallisuusvirasto Trafi
Julkaistu 13.09.2012 13:13(Päivitetty 03.10.2012 00:34)

Ensi vuoden tammikuussa otetaan käyttöön uusi ajokortti. Kortin ulkoasu ja tietojen asettelu muuttuvat hieman, mutta kortin koko ja pääväri pysyvät ennallaan.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan uusi ajokortti on entistäkin turvallisempi. Kortissa on useita turvatekijöitä, joista näkyvin on muuttuva laserkuva, jossa vaihtelee ajokortin haltijan kuva ja syntymäaika. Henkilötunnuksen sisältävä viivakoodi jää kortista pois.

Tavallisen ajokortin lisäksi uudistuvat myös tieliikenteen ammattipätevyyskortit sekä digitaalisen ajopiirturin kortit.

Kaikki vanhat ajokorttimallit pysyvät kuitenkin edelleen voimassa.

Ajokorteista määräaikaisia

Uusista 19.1.2013 lukien myönnettävistä ajokorteista tulee määräaikaisia.

Kortit ovat luokasta ja ajokortin haltijan iästä riippuen voimassa 2-15 vuotta. Tavallinen henkilöauton ajokortti on uusittava 15 vuoden välein, linja- tai kuorma-auton ajokortti puolestaan viiden vuoden välein.

Nykyisten ajokortin haltijoiden ei tässä vaiheessa tarvitse uudistuksen vuoksi tehdä mitään.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa