Tällaisia oireita voi olla 24 tuntia ennen sydämenpysähdystä – tutkimus selvitti ennakoivat merkit
Yllättävä sydänpysähdys saattaa oireilla edellisenä päivänä, kertoo tutkimus.
Tutkimuksen mukaan jopa puolella ihmisistä on erilaisia oireita päivää ennen "varoittamatta" iskevää sydämenpysähdystä. Oireisto vaihtelee sukupuolen perusteella.
Tutkimus julkaistiin Lancet Digital Health -lehdessä, kertoo Futurism.
Lue myös: "Edistää sydämen terveyttä", vai edistääkö? Tutkimus perkasi kalaöljyvalmisteiden terveysväitteitä
Näin sydänpysähdys ennakko-oireili
Naisten yleisin oire oli hengenahdistus, miesten rintakipu. Molemmat saattoivat kokea muitakin oireita, kuten tykytyksiä, kohtauksenomaisia oireita sekä flunssantyylisiä oireita, 24 tuntia ennen kuin sydän pysähtyi.
Tutkimusta varten analysoitiin kahta jo olemassa olevaa ja edelleen jatkuvaa, äkkikuolemiin liittyvää tutkimusta, joita tehdään Ventura Countyssa Kaliforniassa ja Portlandissa, Oregonissa.
Venturan tutkimuksesta selvisi, että jopa 50 prosentilla ihmisistä, jotka kokivat sydämenpysähdyksen sivullisen tai pelastushenkilöstön läsnä ollessa, oli ollut ainakin yksi oire 24 tuntia ennen kohtausta. Oregonin tulokset olivat samantapaisia, kertoo tiedote.
Lue myös: Tutkimus löysi verenpainemittarien käytöstä sudenkuopan – "Emme odottaneet näin suuria eroja"
Tutkijoiden mukaan sukupuoleen liittyvät ennusmerkit voisivat auttaa potilaita ja lääkäreitä tunnistamaan yllättäen tapahtuvia sydänpysäyksiä.
Aihetta tulee tutkia lisää. Sen avulla sydämenpysähdysten ennustamista ja siten hoitoa voisi parantaa.
Suomessa sydänperäisen, odottamattoman äkkikuoleman kohtaa vuosittain 5 000–10 000 henkilöä. On mahdollista, ettei sydänsairaus oireile ennen tätä. Äkkikuoleman syy on yleensä sydämenpysähdys eli vaikea rytmihäiriö, kertoo Terveyskirjasto. Yleisin sydänpysähdyksen aiheuttava sairaus on sepelvaltimotauti.
Hengenvaarallisia rytmihäiriöitä seuraa yleensä tajuttomuus. Pulssia ei löydy tunnusteltaessa. Elvyttäminen voi kuitenkin pelastaa hengen.
Katso myös: Helsinkiläinen liikunnanopettaja sai sydänkohtauksen kesken tunnin – kaksi yläasteikäistä pelasti hengen
Uusimmat
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
Lataa lisää