Taksiliitto haluaa ohjesäännöt takaisin

Taksiliitto kaipaa vanhaa taksiohjesääntöä takaisin. Liitto haluaa takaisin muun muassa pukeutumis- ja taksiohjesäännöt, jotka poistettiin viime vuosikymmenen alussa.

Takseja tolpalla

Taksiliiton puheenjohtaja Yrjö Mäkisen mukaan kysymys on alan luotettavuudesta. -Alan väestä 99 prosenttia kantaa huolta ammattikunnasta. Selkeät pelisäännöt antaisivat mahdollisuuden puuttua sellaisten henkilöiden toimiin, jotka ovat tulleet alalle väärin perustein, sanoo Mäkinen.

Taksiliitto haluaa myös yhdenmukaistaa kuljettajatutkintojen vaatimuksia ja edellyttää kuljettajilta vähintään suomen kielen taitoa. Lisäksi liitto haluaa liikennelupiin autokohtaiset merkinnät. Myös eduskunnan liikennevaliokunta on kiinnittänyt huomiota mainittuihin seikkoihin ja pyytänyt liikenneministeriötä ryhtymään toimiin epäkohtien korjaamiseksi.

Taksiliitto

Taksiliitto kaipaa muutoksia myös alaa koskeviin erityisveroihin. -Taksiliikenne on hyötyliikennettä joten verotuksen olisi oltava sama kuin joukkoliikenteellä, painottaa Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki. Maaseudulla jopa 80 prosenttia taksien ajoista koostuu kunnallisista ostopalveluista, kuten koulukyydeistä. Taajamissa ostopalveluiden osuus on vajaa kolmannes. Säynäjoen mukaan nykyinen verotuskäytäntö heikentää taksiyrittäjien kilpailuasemaa noin 30 prosentilla linja-autoyrittäjiin verrattuna.

Taksiliiton liittovaltuuston kokous pidettiin Vaasassa tänään. Liitossa on 8 000 jäsentä. Taksiyrittäjistä 90 prosenttia kuuluu liittoon. Liiton jäsenillä on 8 300 taksia. Yhteensä takseja on Suomessa 9200.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat