Taksi-indeksi: Lama tulossa

Taksipalvelujen kysyntä on kääntynyt laskuun. Taksiliiton mukaan viime kuussa pirssien kysyntä putosi ensi kertaa moneen vuoteen.

Taksiliiton viestintäjohtaja Nina Nizovsky kertoo, että lasku oli syyskuussa valtakunnallisesti useita prosenttiyksiköitä edelliskuukauteen verrattuna.

- En tekisi radikaaleja johtopäätöksiä yhden kuukauden perusteella, koska muutokset voivat johtua satunnaisvaihtelusta. Sääolot voivat vaikuttaa, jos esimerkiksi on poikkeuksellisen sateinen sää tai kovat pakkaset, Nizovsky huomauttaa.

Taksikyytien menekin väitetään usein ennustavan talouden kokonaistilannetta, ja nyt merkkejä finanssikriisin aiheuttamasta laskusuhdanteesta näyttäisi olevan. Tuorein "taksi-indeksi" povaa siis hankalia aikoja lähitulevaisuudessa.

- Loppuvuosi näyttää suunnan. Marraskuu on alalla vilkkaimpia kuukausia, kun on pikkujoulukausi käynnissä. Jos lasku jatkuu, se kertoo suoraan koko alan kysynnästä, Nizovsky sanoo.

Nizovskyn mukaan taksipalvelujen kysynnästä suurin piirtein puolet tulee yksityisasiakkailta, noin viidennes yrityksistä ja noin 30 prosenttia julkisista kuljetuksista.

- Jos taloussuhdanne kääntyy, se näkyy usein ensimmäiseksi yksityisasiakkaissa, kuten esimerkiksi heidän ravintolakäynneissään, Nizovsky sanoo.

Taksipalvelujen kysyntä on tippumassa kasvuvuosien jälkeen. Viime vuonna palvelujen kysyntä nousi vain 2,2 prosenttia, mutta toissa vuonna kasvu oli peräti 6,4 prosenttia.

Muutokset tulevat viiveellä

Helsingin ympäristön taksikeskuksen toimitusjohtaja Raimo Heikkonen sanoo, että Helsingin seudulla taksipalvelujen kysyntä ei ole toistaiseksi laskemassa jyrkästi.

- Ei mahdollinen taantuma ole vielä näkynyt tolpilla tai kurkistamalla kassaan, mutta kyllä muutokset aina jonkun verran viiveellä tulevat, Heikkonen arvioi.

Heikkonen ennustaakin, ettei mitään dramaattisia käänteitä ole odotettavissa loppuvuodesta.

- Nyt ei ole mitään hälyttävää näkyvissä. Henkilökohtaisesti en ainakaan mihinkään kaksinumeroisiin prosenttimuutoksiin usko.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat