Aamut voivat olla raskaita iltavirkuille, tai muuten vain unenpuutteesta kärsiville. Kokosimme viisi vinkkiä, joiden avulla heräät helpommin.
1. Suuntaa ensimmäiseksi suihkuun
Tee tästä automaatio – herätyskello pois päältä ja mars lämpimään suihkuun. Mikään ei herätä lempeämmin.
2. Kokeile kirkasvalolaitteita
Jos pimeys väsyttää, kokeile kirkasvalohoitoa. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan kirkasvalohoito auttaa pysymään virkeänä, helpottaa kaamosmasennusta ja vaikuttaa kehon sisäiseen kelloon, jolloin herääminen on helpompaa.
3. Vältä iltaisin sinistä valoa – hyödynnä sitä aamulla!
Tekniset laitteet, kuten kännykät ja televisio, vaikuttavat aivoihin piristävästi. Siksi ne voivat vaikeuttaa nukahtamista.
Jos sinun on vaikeaa herätä, selaa kännykästä ensi töiksesi uutisotsikot tai tarkista sähköpostit. Näin heräämisestä tulee helpompaa.
4. Helpota aamujasi
Silmät ristissä ja tukka takussa aamupuuhat sujuvat helposti ikävämmin kuin illalla. Kun laitat kahvinkeittimen valmiiksi, valitset työvaatteet ja pakkaat laukkusi valmiiksi, et joudu kiukuttelemaan asuvalintojen tai hukassa olevien tavaroiden kanssa.
5. Mene aikaisemmin nukkumaan
Simppeliä, mutta ai kamala miten haastavaa. Jotta aikaisempi nukkumaanmeno auttaa helpottamaan aamuherätystä, siitä on tehtävä tapa. Vaikka siis haluaisit nukkua viikonloppuna pitkään, yritä herätä vähintään tunnin sisällä siitä kellonlyömästä, kun heräät arkena.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää