Syyria kiisti Israelin asesyytökset

Syyria on kiistänyt Israelin syytökset, joiden mukaan Irak on siirtänyt kemiallisia ja biologisia aseitaan Syyriaan piilottaakseen ne YK:n asetarkastajilta.

Pääministeri Ariel Sharon kertoi Israelin epäilyistä eilisiltana televisiossa. Sharon sanoi kuitenkin, ettei epäilyjä ole vielä saatu lopullisesti vahvistettua.

Syyrian ulkoministeriö kutsui syytöksiä naurettaviksi. -Sharonin väitteet siitä, että Irak on kuljettanut Syyriaan kemiallisia ja biologisia aseitaan ovat perättömiä ja niiden tarkoituksena on viedä pois huomiota Israelin omistamien biologisten, kemiallisten ja ydinaseiden arsenaalista, ulkoministeriön lausunnossa sanottiin.

Syyrian mukaan Israel joukkotuhoaseineen muodostaa uhkan ei vain palestiinalaisille, Syyrialle ja Libanonille vaan myös koko Lähi-idälle ja kansainväliselle rauhalle ja vakaudelle.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat