Syy Mercedeksen valitukselle Valtteri Bottaksen ohittamisesta selvisi – samoin selitys sille, miksi suomalaista ei otettu uudelleen varikolle

Mercedeksen pyyntö tutkia Red Bullin Sergio Perezin ohitus Valtteri Bottaksesta Ranskan F1-kisassa johtui tallin näkemyksestä, että meksikolainen oli ajautunut ohitustilanteessa ulos radalta. Tämä epäselvyys vaikutti myös päätökseen olla ottamatta Bottasta uudelleen varikolle.

Perez saavutti Bottaksen Ranskan GP:n lopussa pidettyään kovat renkaansa paremmassa iskuvalmiudessa kisan ainoan varikkokäyntinsä jälkeen.

Bottas oli selvästi pahemmissa ongelmissa. Perez tuli lopulta vastustamattomasti ohi ja jätti Bottaksen kisassa neljänneksi. Voittotaistelussa toinen Red Bull -kuski Max Verstappen löi Lewis Hamiltonin viimeistä edellisen kierroksen ohituksellaan turvauduttuaan muista poiketen kahden pysähdyksen taktiikkaan.

Kisan aikana ihmetystä herätti tuomariston ilmoitus Perezin tekemän ohituksen tutkimisesta. C Moren asiantuntija Mika Salo epäili, että Mercedes oli tehnyt kilpailunjohdolle ilmoituksen asiasta, joten tapaus oli pakko ottaa tuomariston tutkintaan.

Näin olikin. Kisan jälkeen tuomaristo julkaisi päätöksensä, jossa se ei nähnyt mitään syytä rangaista Perezia.

– Tuomaristo tutki videotodisteet, ratasijainnit ja ajanottodatan. Tuomaristo totesi, että Perez oli saanut ohituksensa Bottaksesta täysin tehtyä sillä hetkellä, kun hän meni ulos radalta mutkassa 10, päätöksessä lukee.

Tuomariston mukaan Perez myös hukkasi aikaa ajautumalla ulos radalta, joten hän ei saanut tästä pysyvää hyötyä, joka antaisi aihetta aikasakkoon tai määräykseen päästää kilpakumppani takaisin edelle. Ohituksen voi katsoa tältä videolta:

Samalla saatiin myös selitys sille, miksi Mercedes ei ottanut Bottasta toista kertaa sisään kisan loppuvaiheessa, kun hänellä olisi ollut tilaisuus ottaa ainakin lisäpiste kisan nopeimmasta kierrosajasta. Bottas jäi kisassa Perezin takana neljänneksi.

– Luulimme, että ehkä Perez saisi rangaistuksen ohittamisesta radan rajojen ulkopuolelta, joten halusimme, että Valtteri yrittää pysytellä viiden sekunnin sisällä hänestä, tallipäällikkö Toto Wolff kommentoi.

Ranskan GP:n tuloksella Verstappen kasvatti MM-johtonsa Hamiltoniin 12 pisteeseen. Bottas on kuljettajien pisteissä vasta viidennellä sijalla. Valmistajien sarjassa Red Bull johtaa Mercedestä nyt 37 pinnalla.

Lue myös:

    Uusimmat