Suuri tuli- ja valoshow Turussa alkoi pakkasessa

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisshow järjestettiin tänään Aurajoen rannalla Forum Marinumin edustalla. MTV3:n saamien tietojen mukaan avajaisia oli tullut seuraamaan jopa 50 000 ihmistä, 30 000 virallisen tapahtuma-alueen sisäpuolelle, 20 000 ulkopuolelle.

Brittiläisen Walk the Plank -ryhmän spektaakkelimaisen esityksen teemana oli viestinnän historia. Sitä vei läpi rakkaustarina, jossa rakastavaisilla on kyky matkustaa ajassa.

Näyttelijöiden lisäksi esityksessä oli mukana tanssijoita, ilma-akrobatiaa, pyrotekniikkaa ja kuusi minuuttia kestänyt ilotulitus.

Noin 5 000 yksittäistä laukausta sisältänyt tulitus oli yksi suurimmista Suomessa nähdyistä. Tavallisesta ilotulituksesta se poikkesi siinä, että se niveltyi osaksi tarinaa.

Mukanaoli myös suomalaisia taiteilijoita ja tilaisuutta varten koottu 350-henkinen kuoro. Esityspaikalle yleisöä johdatti Martinsillalta lähtenyt lasten lyhtykulkue ja joen yläjuoksulta alaspäin soinut Aurajokisinfonia.

Pakkasesta huolimatta Aurajoen rantaan kertyi tungokseen asti väkeä. Esitystä sai seurata suorana jättinäytöiltä Varvintorilla ja Kauppatorilla.

Katso Jouko Vähä-Koskelan juttu:

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat