Mari Kiviniemi (kesk.) piti lauantaina viimeisen puheenjohtajuuspuheensa keskustan puoluevaltuustolle.
Käytävillä suurin keskustelu käytiin kuitenkin Rovaniemen puoluekokousvalinnoista.
Ja Mauri Pekkarisesta (kesk.), joka heitti perjantaina puheenjohtajakisassa pyyhkeen kehään.
Jos lie Mauri Pekkarisen poliitikon uralla ansiokkaatkin hetkensä, niin perjantain tiedotustilaisuus ei niihin kuulu. Siinä keskisuomalainen pitkäaikainen parlamentaarikko paljasti pienuutensa ja myös sen, missä kepun puheenjohtajapelissä oli Pekkarisen osalta kysymys.
Vain Mari Kiviniemen kiusaamisesta. Puoluetason pekkaroinnista.
Jos Pekkarisen kaltainen poliitikko lähtee kamppailemaan keskustan puheenjohtajuudesta, tyhmempi luulee, että hän pyrkii aidosti alkiolaisen kansaliikkeen johtoon, johtamaan puoluetta, palauttaakseen sen valta-asemiin, osoittamaan sille haluamaansa suuntaa. Nyt Pekkarinen paljasti kaikille, ettei hänellä ollut mitään hinkua tehtävään. Hän oli vain Kiviniemen kiusanhenki.
Suomen politiikassa harvoin paljastuu tämän tason pikkusieluisuutta. Paavo Väyrystä Pekkarisen on turha selityksiinsä sotkea, kaikki tietävät Pekkarisen kulkevan eri tasolla. Sen osoitti kahden vuoden takainen Lahden puoluekokous.
Pekkarinen perusteli ratkaisuaan sillä, että on menettänyt motivaationsa Mari Kiviniemen luovuttua jatkokauden tavoittelusta. Hän kertoi lähteneensä alun perin innolla kisaan. Mutta into hiipui, kun Kiviniemi luopui ja antoi suoraan ymmärtää, että hänen haastamisensa oli väärin ja että puolue tarvitsee sukupolvenvaihdoksen.
Silti Pekkarinen kertoi, että olisi yhä mukana, ellei Kiviniemi olisi luovuttanut.
Kaiken kukkuraksi Pekkarinen siis itse kertoi, mistä oli kyse.
Surkea näytelmä ja vielä surkeampi selitys. Lujille näkyy ottaneen, että Kiviniemi torppasi Pekkarisen pääsyn kepun ryhmäjohtajaksi.
Mauri Pekkarinen on tempustaan ansainnut poliittisen hamekankaan. Siltarumpupolitiikkaa surkeimmasta päästä.