Suosittua räppäriä epäillään ystävänsä murhasta Ruotsissa

Ruotsin poliisi tutkii neljää epäiltyä murhaa Göteborgissa 1:03
Video: Ruotsin poliisi tutki neljää epäiltyä murhaa vuonna 2017.

Ruotsin suosituimpiin räppäreihin kuuluva Yasin Byn, 21, on pidätetty epäiltynä ystävänsä murhasta.

Taiteilijanimellä Yasin Byn tunnetun nuoren miehen kappaleita on soitettu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa. Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Yasin Byn on paitsi yksi maan suosituimmista muusikoista, myös murhasta epäilty. Räppäriä epäillään 20-vuotiaan ystävänsä murhasta uudenvuodenaattona.

Naamioituneiden tekijöiden nähtiin juoksevan murhapaikalta uudenvuodenaaton yönä. Kolme miestä pidätettiin Tukholman Södermalmissa. Samana yönä lähialueella pidätettiin lisäksi kaksi muuta henkilöä.

Neljä pidätetyistä päästettiin myöhemmin vapaaksi, mutta räppäriä epäillään murhasta ja hän on edelleen vangittuna.

Vapautui juuri vankilasta

Yasin Byn kuuluu Rinkebyssä sijaitsevan rikollisjengi Shottaziin. Hän vapautui vankilasta vasta marraskuun alussa suoritettuaan tuomionsa vakavista aserikoksista. Alle kaksi kuukautta vapautumisensa jälkeen hänet pidätettiin uudelleen, nyt murhasta epäiltynä.

Räppärin asianajajan mukaan mies ei tällä hetkellä halua kommentoida tilannetta millään tavalla.

Kriminologi Leif GW Persson kertoo Expressenille, että rikollisjengien sisäiset murhat ovat melko yleisiä ja että niiden selvittäminen on hankalaa.

– Tällaisia rikoksia on lähes mahdotonta estää, Persson arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat