Suomi on aseiden luvattu maa - Kainuussa ase lähes jokaisella

Poliisihallinnon asetilaston mukaan Suomessa oli viime vuonna luvallisia aseita hieman vajaat 1,6 miljoonaa. Sataa asukasta kohden aseita oli siis noin 30 kappaletta.

Aseluvanhaltijoita on yli 600 000.

Lukumäärällisesti eniten aseita löytyy Pirkanmaan poliisilaitoksen alueelta, jossa niitä viime vuonna oli yli 121 865. Toiseksi eniten aseita oli Pohjois-Savon (104 718) ja kolmanneksi eniten Varsinais-Suomen (103 446) alueilla.

Asukaslukuun suhteutettuna eniten aseita löytyy kuitenkin Kainuusta, jossa niitä on 68 sataa asukasta kohden. Koillismaalla vastaava luku on 65.

Luvallisia aseita Kainuussa oli 55 399 ja Koillismaalla 20 557.

Suomi Norjan ja Ruotsin tasolla

Vuonna 2007 julkaistun sveitsiläistutkimuksen pienaseselvityksen Small Arms Survey 2007 mukaan Ruotsissa oli 31,5 luvallista asetta sataa asukasta kohden. Norja ei ollut tutkimuksessa mukana, mutta se kuuluu ryhmään, jossa aseita on noin 30-32 sataa asukasta kohden.

Aseiden lukumäärässä Suomi on siis samassa linjassa läntisten naapurimaiden kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat