Suomessa nyt yhteensä 5176 koronavirustartuntaa – tähän mennessä 220 kuolemantapausta

Eteneekö koronavirus liian hitaasti Suomessa? - haastattelussa HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen 4:13
Katso yllä oleva video: Eteneekö koronavirus liian hitaasti Suomessa? Haastattelussa HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen

Suomessa on todettu 125 uutta, vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Yhteensä vahvistettuja tartuntoja on nyt 5176. Koronaan liittyviä kuolemia on 220, eli kuolemia raportoitiin kaksi lisää perjantaihin verrattuna.

Katso yllä oleva video: Eteneekö koronavirus liian hitaasti Suomessa? Haastattelussa HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen.

Tällä hetkellä sairaalahoidossa on THL:n mukaan 182 ihmistä, heistä 52 tehohoidossa.

Sairaalahoidossa olevista potilaista reilu enemmistö, 139, on Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella.

Erityisvastuualueista toiseksi eniten potilaita on Oulun yliopistollisen sairaalan alueella (17), ja kolmanneksi eniten Turun yliopistollisen keskussairaalan alueella (14).

Kuopion yliopistollisen sairaalan eristyisvastuualueella potilaita on kahdeksan, ja Tampereen yliopistollisen sairaalan neljä.

Alustavan arvion mukaan taudista toipuneita henkilöitä on Suomessa jo ainakin 3000, THL:ltä kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat