Suomen Yrittäjät: Helmikuun alun työtaistelut alleviivaavat, miksi niitä on hillittävä
Helmikuun alun suurlakoksi paisuvat työtaistelutoimet ovat Suomen Yrittäjien mielestä esimerkki siitä, miksi poliittisia työtaisteluja pitäisi suitsia lainsäädännöllä.
Ammattiyhdistysliikkeen suunnittelemat laajat työtaistelutoimet osoittavat, miksi niitä pitäisi rajoittaa, sanoo Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula Huomenta Suomessa. Järjestö edustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, ja sitä kautta myös työnantajapuolta.
– Nämä toimet, joita nyt ammattiyhdistysliike on ilmoittanut ja nyt suunnittelee, eivät olisi useassa Euroopan maissa lainkaan mahdollisia. Tämäntyyppiset pitkään kestävät, jatkuvat, poliittiset työtaistelut ovat useassa maassa kokonaan kielletty tai niitä on rajoitettu, hän sanoo.
– Tämä itseasiassa vain alleviivaa sitä tarvetta, että näitä tarvitsee lainsäädännöllä hillitä.
Hallituksen heikennykset kohteena
Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa suunnitellaan muun muassa poliittisten työtaisteluiden rajoittamista. Orpon hallituksen listalla on myös muita työmarkkinamuutoksia, joita työntekijöitä edustava ammattiyhdistysliike työtaistelutoimillaan vastustaa.
Huomenta Suomen haastattelussa Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra kuvailee työmarkkinakentän tyytymättömyyttä hyvin laajaksi, ja mitan tulleen osaltaan täyteen. Hän painottaa, ettei työtaisteluilla vastusteta hallitusta, vaan niitä asioita, joita se on viemässä eteenpäin.
– Esimerkiksi työrauha-asiaa, paikallisen sopimisen hyvin radikaalia ja nopeaa muutosta, työttömyysturvaleikkausta, hän luettelee kritiikin kohteita.
Akava kertoo tänään kymmeneltä siitä, millaisiin toimiin se ryhtyy muutoksia vastustaakseen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää