Suomen maajoukkuehiihtäjien välillä roihahti romanssi – salassa pidetty suhde pakotti joukkuetoverin rähjäiselle sohvalle: "Ihmeteltiin sitä"

Entisten maajoukkuehiihtäjien Ville Nousiaisen ja Mona-Liisa Nousiaisen (o.s. Malvalehto) parisuhde oli yllätys kaksikolle itselleenkin. Suhteen piilottelu vei joukkuetoveri Matias Strandvallin sohvalle joukkueen kisamatkalla, kerrotaan uutuuskirjassa Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen

Malvalehto ja Nousiainen tulivat Suomen hiihtomaajoukkueessa hyvin toimeen keskenään. Kaksikko istui lentokoneessa usein vierekkäin, kun istumapaikat jaettiin aakkosjärjestyksen mukaisesti. 

Kaksikon välit lähentyivät, ja joukkueen muut jäsenet pistivät tämän merkille. Tuolloin Malvalehto ja Nousiainen olivat kuitenkin vielä ystäviä keskenään, eikä romanssista voitu puhua.

– Muut näkivät meidän yhteyden ennen kuin näimme sen itse. Alkoi olla huhuja, että meillä olisi ollut jotain. Kuulimme niistä jälkeenpäin. Huhujen aikaan olimme kuitenkin vielä ihan kavereita, Mona-Liisa Nousiainen kertoo kirjassa.

Välit alkoivat kuitenkin lämmetä romanttisemmiksi, ja Davosin kisamatkan jälkeen Nousiainen ja Malvalehdon suhde sai alkusysäyksen. Suhdetta hidasti kuitenkin se, että seurustelun alkaessa Ville Nousiainen oli vielä kihloissa toisen naisen kanssa.

– Hienoa suhteen alkaminen oli. Ei kilpaurheilumaailmasta usein löydy niin samanhenkistä naista. Samaan aikaan tuntui kuitenkin myös pahalta kihlatun puolesta, Ville Nousiainen sanoo. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Nousiainen ja Malvalehto pitivät suhdettaan salassa vielä muilta joukkuetovereilta, mutta kertoivat asiasta kuitenkin hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toimineelle Magnar Dalenille.  

Tammikuussa 2008 Canmoren kisamatkalla huonejako järjestettiin niin, että Nousiainen sai oman huoneensa ja Martti Jylhä, Matias Strandvall sekä Kalle Lassilla joutuivat jakamaan kolmistaan yhden huoneen. Arpaonni ei suosinut Strandvallia, joka joutui yöpymään sohvalla. 

Strandvall pyysi päästä Nousiaisen huoneeseen, mutta vastaus oli kieltävä. Tilanne herätti ihmetystä, mutta myöhemmin asia selvisi myös koko joukkueelle.

– Ihmeteltiin, kun kenelläkään ei ollut ovi lukossa, paitsi Villellä. Huoneissa oli leveät jenkkityyliset sängyt, mutta jouduin nukkumaan levitettävällä sohvalla, aivan hirveässä montussa, jossa jouset olivat miten sattuu. Jälkeenpäin se on hymyilyttänyt, koska ei silloin arvattu, että Villellä oli Mona huoneessaan koko reissun ajan. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Lopulta Malvalehdon ja Nousiaisen suhteesta tuli julkinen. Kaksikko avioitui keväällä 2015 Las Vegasissa. 

– En ikinä ajatellut, että tutustuisin enää keneenkään kunnolla, kun urheiluelämästä tuli niin kovaa. Ihan uskomatontahan se oli, Mona-Liisa Nousiainen kertoo.

Lainaukset ovat Laura Arffmanin kirjoittamasta Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen -kirjasta (Gummerus).

Lue myös:

    Uusimmat