Suomen koripallojoukkue 12:s universiadeissa

Suomen miesten koripallon haastajamaajoukkue sijoittui opiskelijoiden kesäuniversiadeissa 12. sijalle Turkin Izmirissä. Suomi taipui viimeisessä ottelussa Kreikalle 81-85 (34-49).

Kymmenessä päivässä kahdeksan ottelua pelannut Suomi ei saanut enää Kreikkaa vastaan jalkeille parasta mahdollista ryhmäänsä. Kovimmat pistemiehet Petri Virtanen ja Kimmo Muurinen olivat matkustaneet jo lauantaina Sloveniaan, jossa he liittyivät A-maajoukkueen vahvuuteen.

Vaisusta avausjaksostaan huolimatta Suomi pisti Kreikan ahtaalle. Suomi voitti viimeisen neljänneksen komeasti 33-19, mutta kiri ei riittänyt, kun Kreikka oli ehtinyt karata 30 minuutin pelin jälkeen jo 18 pisteen, 66-48-johtoon.

Timo Heinonen oli Suomen tehokkain pelaaja 16 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Heinonen sai tosin kahdeksasta vapaaheitostaan vain kaksi sisään. Koko joukkueen käsi vapisi viivalla, jossa osumatarkkuus oli ainoastaan 42 prosenttia.

- Otimme Kreikan pelintekijät jälkimmäisellä jaksolla tiukemmin heti ylhäältä kiinni ja se tehosi. Tämä oli täysin voittopeli, mutta hukkasimme mahdollisuutemme huonoihin vapaaheittoihin varsinkin ottelun lopussa. Se jäi vähän harmittamaan, myönsi haastajamaajoukkueen päävalmentaja Tomi Kaminen.

Heinosen lisäksi muista suomalaispelaajista ylsivät kaksinumeroisille luvuille Ville Tuominen (15/1), Anssi Kinnaslampi (14/7) ja Tuomas Iisalo (11/1). Kreikkalaisista vaikein pidettävä oli 217-senttinen Vasilios Giannoulakos 22 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

Kaminen piti joukkueensa kokonaissuoritusta ja 12. sijaa kaiken kaikkiaan hienona saavutuksena.
- Olen ylpeä tästä joukkueesta. Saimme täältä paljon oppia, joka toivottavasti heijastuu pelaajien myötä myös heidän seurajoukkueisiinsa. Tämä oli oman valmentajaurani ehdottomasti yksi mahtavimmista kokemuksista, painotti Kaminen, joka siirtyy ensi kaudeksi Henrik Dettmannin apuvalmentajaksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan Braunschweigiin.

Opiskelijoiden universiadit, Izmir, Turkki:

Miesten koripallo, sijoitusottelu 11-12:
Suomi - Kreikka 81-85 (34-49)

Suomen pisteet ja levypallot: Olli Ahvenniemi 7/5, Artur Surov 4/1, Esa Mäkitulokas 4/3, Anssi Kinnaslampi 14/7, Timo Heinonen 16/7, Ville Tuominen 15/1, Nanayaw Awuah-Addae 8/2, Tuomas Iisalo 11/1, Joonas Suotamo 2/1.

Suomi sijoittui universiadeissa 12. sijalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat