Suomen ja Ruotsin välinen kauppa alamäessä

Ruotsin demarien puoluehallitus totesi tänään, että aika Ruostin emu-jäsenyydelle alkaa olla kypsä. Kansanäänestys asiasta järjestetään näillä näkymin ensi syksynä. Samaan aikaan suomalaiset alkavat olla yhä enemmän huolestuneita Ruotsin taloudesta.

Ruotsalaisilla riittää rahaa, ainakin toistaiseksi. Yksityinen kulutus on pysynyt vahvana, vaikka ABB:n, Ericssonin ja monien muiden ruotsalaisyritsyten uutiset ovat viime kuukausina olleet synkkiä. Tukholman pörssissä vallitsee masennus ja ekonomistit alentavat kasvuennusteitaan.

-Onhan tämä sillä tavalla vakavaa, että meillä kymmenen vuoden nousuputken jälkeen Suomen ja Ruotsin välinen kauppa taittui alamäkeen, kertoo suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin toimitusjohtaja Risto Erjanti

Kuinka paljon tämä tilanne voi Suomeen heijastua?

-No tosiasia on se, että Ruotsi on Suomen toiseksi suurempi kauppakumppani ja silloin on paras että Ruotsilla menee hyvin koska silloin menee meilläkin hyvin. Kyllä se näkyy, Erjanti jatkaa.

Ruotsin kauppa on perinteisesti ollut Suomelle ylijäämäistä. Alettuaan supistua viime vuonna se on lisäksi kääntymässä alijäämäiseksi.

Suomessa toivotaan Ruotsin liittyvän EU:n valuuttaunioniin, mutta tähänkin liittyy huoli. Jos kruunu kytkettäisiin nykyisellä heikolla kurssilla, Ruotsi saisi pysyvän kilpailuedun. Sitä tuskin haluaisi myöskää Saksa , joka on sekä Suomen että Ruotsin suurin kauppakumppani.

Hallitusvastuussa olevien demarien puoluehallitus katsoi tänään, että aika Ruotsin liittymiselle alkaa olla kypsä. Kansanäänestys asiasta on näillä näkymin ensi syksynä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat