Suomeen saapuu kesäinen tuulahdus! Näin käy Baltian ukkosille Suomenlahdella

Kuluvan kevään lämpöennätykset saattavat mennä uusiksi sunnuntain ja maanantain aikana, sillä Etelä-Suomen yllä majailee hyvin lämmintä ja jopa kesäisen tuntuista ilmamassaa. 

MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että viidentoista asteen raja saattaa rikkoutua mantereen puolella.

– Maanantai näyttää vähän pilviseltä, mutta silloinkin voi Etelä- ja Kaakkois-Suomessa mennä viidentoista asteen raja rikki. Kyllä tässä on toistaiseksi kesäisimmät säät, Rintaniemi toteaa.

Baltian puolella on huomenna ja maanantaina hyvin lämmintä ilmamassaa ja lämpötilat ovat nousemassa kahteenkymmeneen asteeseen. Baltiassa onkin kehittymässä ukkosia huomenna. 

Myös maanantaina ukkoskuurot ovat mahdollisia.

"Ei Suomen puolella"

Vaikka lämpöä on saapumassa eteläiseen Suomeenkin, niin ukkosia ei sen sijaan täällä ole odotettavissa, sillä hyytävä Suomenlahti toimii tehokkaana ukkosten sammuttajana.

– Baltian puolelta ei pääse kulkeutumaan ukkosia meille, koska välissä on jääkylmä Suomenlahti ja ukkoset tulevat tyssäämään kylmään mereen. 

– Maanantaina lisäksi tuuli käy etelärannikolla Suomenlahden yli ja tuo rannikolle kylmää ilmaa. Se ei ole millään lailla suotuisa tilanne ukkosten kehittymiselle. Sisämaan puolella taas on sen verran vilpoista, että en pidä ukkosten kehittymistä todennäköisenä, Rintaniemi kertoo.

Rintaniemen mukaan on lähinnä ”hiuksenhieno” mahdollisuus, että Suomen puolella voitaisiin havaita yksittäisiä salamaniskuja.

Salamointia voi olla talvisinkin

Rintaniemen mukaan ei olisi tavatonta, jos mantereen puolella kehittyisi ukkoskuuroja tähän aikaan keväästä.

– Mehän talvisinkin voimme nähdä salamointia tutkassa voimakkaan lumisateen yhteydessä. Kun ilmakehä saa sopivan sähkövarauksen aikaiseksi, niin salamointia voi talvisinkin yksittäisinä lumisalamoina ilmentyä.

Mutta vaikka ukkosia ei siis kuitenkaan nyt olekaan luvassa, niin tarjolla on lämmön lisäksi muuten kesästä tuttua tunnelmaa.

– Tämän hetken ennusteissa maanantaina kehittyy rapsakan näköisiä sadekuuroja maan eteläosaan. Ne ovat sinänsä hyvin kesäinen ilmiö, että yhtäkkiä tulee voimakkaita vesikuuroja.

Lue myös:

    Uusimmat