Suomalaisten matkailu vilkastunut

Suomalaiset matkustavat ulkomaille yhä enemmän. Ulkomaanmatkoja tehtiin viime vuonna taas vilkkaasti, toissavuoden tasaantumisen jälkeen. Kotimaanmatkailu puolestaan jatkoi kasvuaan jo kolmantena vuonna peräkkäin.

Aurinkoranta

Suomalaiset tekivät ulkomaille 2,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Näistä 1,3 miljoonaa oli pitkiä eli vähintään neljän yöpymisen matkoja ja 800 000 lyhyitä. Lisäksi vapaa-ajanmatkustajat tekivät lähes 2 miljoonaa risteilymatkaa ja 700 000 päivämatkaa ulkomaille. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tekemästä Suomalaisten matkailututkimuksesta, jota varten haastateltiin reilut 8 000 iältään 15-74 -vuotiasta suomalaista.

Kanarian saaret ja naapurimaat suosikkeja

Ulkomaanmatkailu lisääntyi viime vuonna kaikille kohdealueille lukuunottamatta Välimerta ja Kanarian saaria, joille tehtiin saman verran matkoja kuin vuonna 1998. Suosituimmat lomakohteet pitkillä matkoilla olivat Kanarian saaret, Kreikka ja Ruotsi. Lyhyillä matkoilla, risteilyillä ja päivämatkoilla suunnattiin Viroon, Ruotsiin ja Venäjälle. Yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat yhteenlaskettuina naapurimaihin tehtiin yhteensä 3,5 miljoonaa matkaa, joista Viroon suuntautui 1,7 miljoonaa, Ruotsiin 1,4 miljoonaa ja Venäjälle vajaat 400 000. Vähintään neljän yöpymisen mittaisiin ulkomaanmatkoihin kului rahaa keskimäärin 5 200 markkaa henkilöä kohden, kun mukaan lasketaan matkat kohdemaahan, majoitus- ja ravintolamenot sekä muut matkan aikaiset menot. Päivää kohden tämä tekee 550 markkaa. Lyhyisiin ulkomaanmatkoihin kului keskimäärin 1 700 markkaa henkeä kohden, mikä tekee 950 markkaa päivässä.

Pitkät kotimaanmatkat suuntautuvat pohjoiseen

Kotimaanmatkoja tehtiin viime vuonna noin 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 1998. Maksullisia majoituspalveluita kuten hotelleja, vuokramökkejä, leirintäalueita ja lomakyliä käytettiin noin 3 miljoonalla kotimaanmatkalla. Näistä 2,2 miljoonaa oli lyhyitä 1-3 yöpymisen mittaisia matkoja ja 800 000 pitkiä matkoja. Pitkistä kotimaanmatkoista yli puolet suuntautui pohjoiseen, Oulun ja Lapin lääneihin. Yksittäisistä kunnista matkoja tehtiin eniten Inariin, Kuusamoon ja Kittilään. Lyhyet matkat jakautuivat tasaisemmin koko Suomeen. Eniten lyhyitä kotimaanmatkoja tehtiin Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Varsinais-Suomeen. Suosituimpia matkakohteita lyhyillä matkoilla olivat Helsinki, Tampere, Jyväskylä ja Turku. Pitkään kotimaanmatkaan suomalaiset käyttivät viime vuonna keskimäärin 2 000 markkaa henkeä kohden ja lyhyeen 890 markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat