Suomalais-venäläinen taloustapaaminen alkaa

Venäjä-kaupan ongelmat ovat ikuisia tai ne muuttavat luonnettaan. Silti maiden välinen talouskomissio pyrkii pulmia ratkomaan. Yksi ikuisuuskysymys on tosin ratkeamassa: presidentti Martti Ahtisaaren on määrä allekirjoittaa Venäjä-kaupan takuusopimus Moskovan-matkallaan.

Jos takuusopimus lopulta syntyy, se helpottaa kone- ja laitevientiä Suomesta Venäjälle, koska Venäjän valtio sitoutuu myöntämään takuita vientirahoitukselle. Tähän asti suomalaisyritykset ovat saanet maksun joko käteiskauppana tai vaihtokauppana. Muiden Suomen itäkauppaan liittyvien ongelmien ministeri Ole Norrback arvioi pysyvän, vaikka niistä sitkeästi neuvotellaan Helsingissä tällä viikolla koolla olevassa talouskomissiossa.

-Pyrimme siihen, että maiden hallinnot toimisivat ripeämmin ongelmien poistamiseksi, Norrback sanoi tiistaina Helsingissä. Räikeimpinä kaupan pulmina Norrback pitää tavaraliikenteelle asetettuja esteitä sekä sitä, että Venäjän standardit eroavat muista maista.

Talouskomissiossa käsitellään myös Venäjän velkaa Suomelle, vaikka sitä varsinaisesti puidaan kansainvälisesti ns. Pariisin klubissa. Tällä haavaa Venäjän velka Suomelle on kolmisen miljardia markkaa. Suomi on esittänyt velanmaksuun useita keinoja kuten yhteistä autotehdasta, energia-alan investointeja, tukea korkeakouluille ja yhteisiä kauppakamaritiloja Moskovaan.

Valmet-Automotiven, saksalaisen Opelin ja venäläisen autoja valmistavan Avtovazin ja kehitysyhtiö AVVAn yhteishanke on yhä vireillä. Osapuolten tavoitteena on rakentaa Venäjälle Suomen rajan tuntumaan autojen kokoonpanotehdas. Autojen korit taas on suunniteltu tehtäväksi Uudessakaupungissa.

Raha palaa Venäjälle

Suomen Venäjä-kaupasta vastaava ministeri Ole Norrback kiittelee sitä, että Venäjä-kaupan esteistä ja lukuisista säännöksistä sekä normeista huolimatta suomalaisyritykset ovat pystyneet tekemään kauppa venäläisten kanssa. Maiden välinen kauppavaihto kasvaa yhä. Tammi-heinäkuussa tuonnin arvo Venäjältä kasvoi kolmanneksen ja viennin arvo Venäjälle viidenneksen.

-Jos kehitystrendi säilyy, Suomen ja Venäjän välinen kauppa voi tänä vuonna nousta yli 27 miljardiin markkaan eli silloin saavutetaan 1980-luvun jälkipuoliskon keskimääräinen taso, Norrback sanoi.

Norrbackin mukaan suomalaisyritysten vienti Venäjälle voi kasvaa seuraavien 10-15 vuoden aikana, sillä Venäjän talouskehitys henkii tietynlaista optimismia, esimerkiksi raha on alkanut palata ulkomailta Moskovan pörssiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat