Suomalainen ikivihreä sai yllättävän uuden ilmeen – Jon-Jonin versio klassikosta yllätti tuomariston: "Ajattelin Justin Timberlakea"

Jon-Jon esitti omanlaisensa tulkinnan Olavi Virran klassikosta Armi.

Tähdet, tähdet -ohjelman uudella kaudella vanhat genret ovat saaneet kyytiä ja artistit pääsevät näyttämään itsestään jotain täysin uutta. Kauden kolmannessa livelähetyksessä illan teemana onkin laulu rakkaalleni. 

Jon-Jon toi henkiin oman versionsa Olavi Virran klassikosta Armi

Jon-Jon omisti kappaleen omalle rakkalleen, jonka tapaaminen nosti hänet aikoinaan vaikeasta ajanjaksosta.

– Rakas, tämä on sulle, Jon-Jon totesi ennen esitystään nähdyllä videolla. 

Jon-Jonin tulkinta muun muassa missikilpailuiden kautta tutuksi tulleesta kappaleesta vakuutti tuomariston. Maria Veitola jopa intoutui vertaamaan Jon-Jonia suuriin artisteihin. 

– Ajattelin Justin Timberlakea, tuli semmoiset vibat mun mielestä susta, Veitola hehkutti. 

Juhani Merimaa totesi, että hänen puolestaan oli vaikeaa päästä mielessään eroon kappaleeseen vahvasti liitetyistä missikilpailuviboista. 

Ismo Heikkilä puolestaan oli Jon-Jonin esityksestä erityisen mielissään. 

– Punainen frakki rokkaa, ei tosta pääse eroon. 

– En olisi uskonut tässä ohjelmassa, että kappale 50-luvulta tuo Jon-Jonin tähän päivään, vihdoinkin, Heikkilä summasi ajatuksensa. 

Tähdet, tähdet sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.15!

Lue myös:

    Uusimmat