Sumuisten vuorten gorilla on kuollut

Ruandan gorillakuningas Titus on kuollut ylväässä 35 vuoden iässä. Titus nousi maailmanmaineeseen Dian Fosseysta kertovassa Sumuisten vuorten gorillat -elokuvassa (1988).

Ruandan kansallispuiston henkilökunnan mukaan Titus menehtyi vanhuuteen. Se oli sairastellut noin viikon ennen tiensä päätä.

200-kiloinen gorillajärkäle Titus oli koko elämänsä ajan tutkijoiden kiinnostuksen kohteena. Kuuluisin tutkijoista oli Fossey, joka tutki Tituksen yhteisöä 1970-luvulla. Fosseyn on arvioitu estäneen vuoristogorillojen lajin kuolema sukupuuttoon työllään ja sen tuomalla julkisuudella. Elokuvassa Fosseyta näytteli Sigourney Weaver.

Tituksen ja Fosseyn yhteinen taival saattaa yhä jatkua, sillä gorillan ruumis haudataan luultavasti gorillojen hautausmaalle Fosseyn kotitalon jäännösten lähelle Ruandaan. Fossey murhattiin vuonna 1985. Hän eli Virunga-vuorten ja gorillojen lähellä elämänsä loppuun asti.

Ruumiin siirtäminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä Tituksen yhteisö suree pomonsa poistumista.

- Toiset gorillat surevat yhä, ne siistivät ruumista. Meidän täytyy olla hyvin varovaisia, emme voi tuosta noin vaan siirtää ruumista, puiston väki kertoo.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat