– Vuosina 1995-2002 syntynyttä sukupolvea kutsutaan sukupolvi D:ksi. He ovat digiajan lapsia, jotka eivät tunne aikaa ennen Googlea, kännyköitä, kannettavia tietokoneita tai sosiaalista mediaa. Internetistä on tullut heille kuin happea, elinehto, keino kommunikoida ja elää, kuvailee asiaa tutkinut Chris Sanderson, The Future Laboratoryn perustaja.
Näin ollen vanhemmat, joilla on digiajan lapsia, ovatkin usein törmäyskurssilla lastensa kanssa muun muassa netin käyttöön liittyvissä kysymyksissä.
Sanderson puhui opettajille suunnatussa Campus-seminaarissa Helsingissä keskiviikkona.
Sandersonin mukaan aikuisväestö kuvittelee elävänsä sähköistä nykyaikaa lähettämällä sähköpostiviestejä, mutta nuorille sähköpostiviestit ovat vanhanaikainen ja auttamatta liian hidas keino kommunikoida.
– Viesti on saatava perille heti, onlinena. Ja jos digiajan lapsi ei onnistu tässä, hän huolestuu onko kaverille sattunut jotain, kun hän ei reagoi viestiin välittömästi, kuvailee Sanderson.
Ja siinä missä aikuiset ovat tottuneet pitämään huolta siitä, että esimerkiksi Facebook-tili on asianmukaisesti suojattu, jotta tuntemattomat eivät pääse katsomaan omia lomakuvia tai ystäväpiiriä, nuoret ajattelevat jälleen toisin. Heidän mukaansa netissä olemisen ydinajatus on, että siellä voi jakaa informaatiota.
– Ja juuri tässä vanhemman sukupolven ajatusmaailma poikkeaa sukupolvi D:stä merkittävästi. Ennen vuotta 1995 syntyneet ovat tottuneet etsimään tietoa internetistä ja käyttämään tekniikkaa hyväkseen saadakseen siitä itselleen jotain, mutta digiajan nuoret taas käyttävät internetiä jakaakseen tietoa ja luodakseen sinne julkista sisältöä.
Esimerkkinä Sanderson mainitsee uuden ilmiön nimeltä hauling. nuoret esittelevät tekemiään ostoksia nettivideoissa, jotka ladataan Youtubeen.