– Vuosina 1995-2002 syntynyttä sukupolvea kutsutaan sukupolvi D:ksi. He ovat digiajan lapsia, jotka eivät tunne aikaa ennen Googlea, kännyköitä, kannettavia tietokoneita tai sosiaalista mediaa. Internetistä on tullut heille kuin happea, elinehto, keino kommunikoida ja elää, kuvailee asiaa tutkinut Chris Sanderson, The Future Laboratoryn perustaja.
Näin ollen vanhemmat, joilla on digiajan lapsia, ovatkin usein törmäyskurssilla lastensa kanssa muun muassa netin käyttöön liittyvissä kysymyksissä.
Sanderson puhui opettajille suunnatussa Campus-seminaarissa Helsingissä keskiviikkona.
Sandersonin mukaan aikuisväestö kuvittelee elävänsä sähköistä nykyaikaa lähettämällä sähköpostiviestejä, mutta nuorille sähköpostiviestit ovat vanhanaikainen ja auttamatta liian hidas keino kommunikoida.
– Viesti on saatava perille heti, onlinena. Ja jos digiajan lapsi ei onnistu tässä, hän huolestuu onko kaverille sattunut jotain, kun hän ei reagoi viestiin välittömästi, kuvailee Sanderson.
Ja siinä missä aikuiset ovat tottuneet pitämään huolta siitä, että esimerkiksi Facebook-tili on asianmukaisesti suojattu, jotta tuntemattomat eivät pääse katsomaan omia lomakuvia tai ystäväpiiriä, nuoret ajattelevat jälleen toisin. Heidän mukaansa netissä olemisen ydinajatus on, että siellä voi jakaa informaatiota.
– Ja juuri tässä vanhemman sukupolven ajatusmaailma poikkeaa sukupolvi D:stä merkittävästi. Ennen vuotta 1995 syntyneet ovat tottuneet etsimään tietoa internetistä ja käyttämään tekniikkaa hyväkseen saadakseen siitä itselleen jotain, mutta digiajan nuoret taas käyttävät internetiä jakaakseen tietoa ja luodakseen sinne julkista sisältöä.
Esimerkkinä Sanderson mainitsee uuden ilmiön nimeltä hauling. Haul-videoissa nuoret esittelevät tekemiään ostoksia nettivideoissa, jotka ladataan Youtubeen.
Myös kulloinenkin sijainti on julkista
Digiajan lapsille on myös luontevaa julkistaa jatkuvasti tieto siitä, missä hän liikkuu.
– Erilaiset sovellukset, joilla ihminen voi kertoa mihin kahvilaan hän on nyt astumassa, inhottavat usein aikuisväestöä, mutta saavat diginuoret kiljumaan innosta. Heidän mukaansa se on kätevää, kun voi kertoa missä itse liikkuu ja samalla tarksitaa, liikkuuko kavereita lähistöllä, kuvailee Sanderson.
Ja vaikka juuri tämänkaltaiset sovellukset usein synnyttävät pelkoa liian tiedon jakamisesta, Sandersonin mukaan tekniikan keskellä kasvaneilla nuorilla on kuitenkin sisäänrakennettu kyky ymmärtää, minkälainen internetin käyttö on heille hyväksi ja mikä ei.
– Tilanne on hämmästyttävä, sillä se, että tämä sukupolvi on kasvanut tekniikan keskellä, on johtamassa nyt myös vanhojen rakenteiden murtumiseen. Meillä on esimerkiksi yli sata vuotta vanha koulutusjärjestelmä, joka on ollut hyvin hierarkinen ja konservatiivinen. Opettaja on ollut selkeästi luokan johtohahmo ja oppilaat häntä alempana. Nyt saatetaan olla tilanteessa, jossa oppilaat istuvat ryhmässä yhden näyttöruudun ympärillä ja etsivät itse netistä ja kertovat opettajalle löytämistään tiedoista.