Sukevan vankilan huumejutun käsittely alkoi

Iisalmen käräjäoikeudessa käsiteltävissä syytteissä on kyse Sukevan vankilassa Sonkajärvellä harjoitetusta huumekaupasta. Poikkeuksellisen laajalle jutulle on varattu käräjäoikeudessa kolme päivää.

Iisalmen käräjäoikeus aloitti tänään Sukevan vankilan laajan huumejutun käsittelyn. Syytteessä on 52 henkilöä, joista suurin osa on entisiä tai nykyisiä vankeja.

Pääsyytetty on 40-vuotias koillissavolainen mies, joka istui Sukevalla kolmeen otteeseen vuosina 1998-2004. Syytteen mukaan hän välitti vankitovereilleen muun muassa 1,2 kiloa hasista ja 400 grammaa amfetamiinia yhteensä 24 000 euron arvosta.

Kihlakunnansyyttäjä Matti Hynynen väittää, että mies johti ja ohjeisti toimintaa ns. piilopuhelimen avulla. Hän ohjasi kertyneet varat kavereittensa pankkitileille, joita hänen vaimonsa käytteli. Miestä syytetään muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Vaimo sai syytteen muun muassa törkeästä kätkemisrikoksesta. Mies itse kiistää syytteet suurimmalta osin, samoin vaimo.

Toinen vanki sai syytteen runsaan 4 600 euron arvoisten huumeiden myynnistä ja välittämisestä. Kuopiossa asuvat pääsyytetyn veli ja tämän vaimo saivat myös lukuisia syytteitä aineiden väitetystä välittämisestä.

Syyttäjän mukaan huumeita toimitettiin vankilaan muun muassa lomalaisten ja uusien vankien mukana. Vangit saivat niitä myös käräjämatkojen ja terveyskeskuskäyntien yhteydessä. Aineita piilotettiin myös vankilan lähimaastoon.

Suurin osa syytetyistä on vankeja, joita syytetään päätekijöiltä ostettujen huumeiden käyttörikoksesta. Näyttö heitä vastaan perustuu lähinnä siihen, että he ovat maksaneet rahaa pääsyytetyn hallinnoimille tileille.

Näyttö telekuuntelusta

Rikosseuraamusvirasto pyysi vuonna 2002 poliisia tutkimaan Sukevan ongelmalliseksi paisunutta huumevälitystä. Epäiltyjen jäljille päästiin lähinnä telekuuntelun avulla. Esimerkiksi pääsyytetty tosin väittää, ettei hän lainkaan esiinny äänityksissä.

Tutkinnan yhteydessä paljastui myös vankilan ulkopuolista huumevälitystä, josta on jo luettu lukuisia tuomioita eri käräjäoikeuksissa.

Iisalmessa juttua käsitellään kolme päivää. Avauspäivänä käräjäoikeudessa oli runsaasti poliiseja ja vartijoita turvaamassa oikeudenkäynnin häiriöttömyyttä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat