Mainos

Subtv:lle suomalaisversio Big Brotherista

Maailman suosituin tositv-formaatti Big Brother saa ensi vuonna myös suomalaisen version. Menestykseksi 27 maassa nousseen sarjan suomalaisversion näyttää Subtv.

Big Brother on Subtv:n mukaan kanavan kautta aikain suurin ohjelmasatsaus. Suomalaisversion tuottaa Metronome Film & Television. Big Brother on jo tuttu Subtv:stä sikäli, että kanava on esittänyt Britannian Big Brother -tuotantokausia.

- Tavoitteena on, että Subtv nousee Big Brotherin myötä lopullisesti isojen kanavien joukkoon, linjaa kanavan toimitusjohtaja Tomi Halonen.

Big Brother -ohjelmassa seurataan, miten täysin muusta maailmasta eristettyyn taloon asutetaan kolmeksi kuukaudeksi kymmenkunta ihmistä. Talon jokainen kolkka on 24 tuntia vuorokaudessa kameroiden kuvattavana.

- Osallistujien tavoitteena on olla niin kiinnostava persoona, etteivät talotoverit tai yleisö äänestä ulos. Voittaja on se joka jää viimeisenä taloon, kertoo Subtv:n ohjelmapäällikkö Maaretta Tukiainen.

Big Brother muodostuu päivittäin nähtävien jaksojen lisäksi viikoittaisesta talkshow'sta ja äänestyksestä. Lisäksi ohjelmaan liittyy webbipalvelu, jonka kautta on mahdollista seurata talon tapahtumia ympäri vuorokauden. Sarjaan valituista ihmisistä on muodostunut monessa maassa kestojulkkiksia, useilla voittajilla on jopa oma tv-ohjelma.

Big Brotherin suomalaisversio on määrä kuvata ja lähettää Subtv:llä vuonna 2005. Kanava tiedottaa tarkemmasta aikataulusta ja kilpailijoiden rekrytoinnista myöhemmin. Ilmoittautumisia ei oteta suoraan kanavalle.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.