Stubb: Thatcherin hautajaiset sujuivat rauhallisesti

Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin hautajaiset sujuivat arvokkaasti ja rauhallisesti, sanoo siunaustilaisuuteen osallistunut eurooppaministeri Alexander Stubb (kok).

–Britit osaavat monta asiaa, varsinkin tämäntyyppisten seremonioiden järjestämisen. Kaikki toimi erittäin tyylikkäästi ja rauhallisesti, Stubb sanoo STT:lle puhelimitse Lontoosta.

Hautajaisten turvatoimet olivat mittavat, ja Lontoon kaduilla väkijoukon lomassa on päivystänyt 4 000 poliisia. Thatcherin politiikka herättää briteissä myös paljon kritiikkiä, ja monet kertoivat etukäteen aikovansa osoittaa hautajaispäivänä mieltään.

BBC:n mukaan protestiäänet jäivät pitkälti suosionosoitusten alle, kun Thatcherin arkku kulki hautajaissaatossa Lontoon keskustan halki.

– Vaikka Thathcher oli ristiriitainen persoona, hänen muistoaan pitää kunnioittaa, Stubb sanoo.

Stubb kertoo kokeneensa oman perheensä kautta, että Margaret Thatcher herättää briteissä voimakkaita tunteita. Stubbilla on brittiläinen vaimo, ja kun Thatcherista tulee puhetta tämän sukulaisten kesken, mielipiteet jakaantuvat voimakkaasti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat