Sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä kuten merkkejä rasvamaksasta ja kohonnutta verensokeria esiintyy jo lapsilla, kertoo Savon Sanomat.
Kuopiolaisten tutkimustulosten mukaan metabolisen oireyhtymän piirteitä eli esimerkiksi merkkejä maksan rasvoittumisesta, lievästi kohonnutta verensokeria ja poikkeavia veren rasva-arvoja esiintyy jo lapsilla. Oireet kasaantuvat ylipainoisille ja huonokuntoisille lapsille.
– Aiemmat muut tutkimukset osoittavat, että lihavilla lapsilla jopa rasvamaksan kehittyminen on mahdollinen. Se on vakava aineenvaihduntasairaus, joka on totuttu liittämään lihaviin ja liikaa alkoholia nauttiviin aikuisiin, fysiologian professori Timo Lakka toteaa.
Itä-Suomen yliopiston tekemän 6-8-vuotiaiden lasten seurantatutkimus paljasti, että pienten lasten liikkumisessa, ruokavaliossa ja nukkumisessa on paljon parannettavaa. Liian vähän yöunta sai suosituksiin nähden yli kolmannes lapsista. Vähäisen unimäärän todettiin olevan yhteydessä vähään liikuntaan, runsaaseen television katseluun ja tietokoneella pelaamiseen sekä epäterveellisiin ruokatottumuksiin.
Käynnissä olevaan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen osallistuu 512 kuopiolaislasta.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:53
Suora lähetys: Tornadoennätys moukaroi Floridaa, yksi niistä repi Robertin talon katon irti – Milton, "vuosisadan myrsky" iskee yöllä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
20:32
Ulosajo vesitti Pelicansin vahvan alun ja vanha tähti puraisi kirpaisevasti – CHL:stä silti maittava voitto
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
Lataa lisää