Spekulaatiot poissaolosta kiihtyvät: Kim Jong-unille maistuvat luksustupakka ja herkut – kuka voisi olla seuraaja, jos Pohjois-Korean johtajan terveys pettää?

Haluaisivatko maan kansalaiset tietää, mitä heidän johtajansa huhutulle terveydentilalle kuuluu, vai mieluummin kuulla siitä, miten maan valtionideologiaa opiskellaan opintopiirissä tuhansien kilometrien päässä Bangladeshissa?

Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston Kcna:n uutisten perusteella valtakunnassa kaikki on hyvin.  

Huhutusta Kim Jong-unin sydänleikkauksesta 12. huhtikuuta ja sen jälkeisestä heikosta terveydentilasta Kcna ei pukahda sanaakaan. Sen sijaan pohjoiskorealaisille listataan johtajansa saavutuksia ja päiväämättömiä kommentteja.

Propagandavirta tuo myös juche-aatteen opintopiiriä Bangladeshissa, uutista urheiluvälineistä ja silkkiäispuun hedelmien poiminnasta, kertoo uutistoimisto Reuters.  

Ylipainoa, diabetes, luksussavukkeita

36-vuotiaaksi sanottu Kim on ylipainoinen, ja hänellä kerrotaan olevan diabetes.

Kuvissa hän ei näy urheilemassa kalliissa merkkiverkkareissa, vaikka viihtyykin urheilukatsomossa. Ratsastusta pyhän Paektu-vuoren lumisille rinteille ei voi laskea säännölliseksi liikunnaksi.

Hän polttaa tupakkaa, kerrotaan että savukemerkki on Yves Saint Laurent, askin hinta yli 30 euroa. Myös kalliit konjakit maistuvat. Samoin ruoka tanskalaisesta possunlihasta japanilaiseen kobe-härkään.

Nyky-Kimin isoisä Kim Il-Sung, kommunistisen Pohjois-Korean perustaja, kuoli 1994 sydänkohtaukseen. Hänen isänsä, sydänvaivainen "ikuinen johtaja" Kim Jong-Il kuoli 2011 ilmeisesti myös sydänkohtaukseen.  

Sydänsairaudet saattavat siis olla sukuperintöä, johon ruoallisesti ja juomallisesti herkullinen sekä liikunnallisesti heppoinen elämäntyyli tuovat lisäriskinsä.

Terveyttä valvomassa 130 lääkäriä

Pohjois-Koreasta loikanneen Hyeong-soo Kimin mukaan johtaja-Kimin henkilökohtaista terveyttä vaalii 130 lääkärin joukko Pitkän iän instituutissa, missä Hyeong työskenteli ennen pakoaan.

Huhut ovat huhuja, kunnes sellaiset voidaan kumota tai vahvistaa. Kim on aiemminkin ollut pois julkisuudesta.

Toisaalta Kcna ei ole kommentoinut millään tavoin huhuja.

Jos kaikki olisi hyvin, voisi ajatella, että väitteet leimattaisiin vaikkapa henkisten kääpiöiden yrityksiksi loata maailman tämän hetken merkittävimmän ja rakastetuimman ihmisen vitaalinen johtajuus.

Miksi Kim olisi ollut pois muistojuhlasta, josta kenenkään kutsutun ei kannata livistää, henkensä uhalla.   

Ennennäkemätön hiljaisuus

Viime keskiviikkona eli Auringon päivänä Kimiä ei nimittäin näkynyt "ikuisen presidentin" ja isoisänsä Kim Il-Sungin syntymäpäiväjuhlallisuuksissa.

Pohjois-Korean entisen Britannian suurlähettilään, sittemmin loikanneen Thae Yong-hon mukaan Kcna:n hiljaisuus on epätavallista. Yleensä se reagoi nopeasti huhuihin.

– Ennennäkemätöntä, hän sanoo uutistoimisto Reutersille.

Kimin tukija Kiina ja Etelä-Korea ovat ainakin toistaiseksi torjuneet terveyshuhut. Spekulaatiot kuitenkin pyörivät kovilla, koska tietoa Pohjois-Koreasta on äärimmäisen työlästä saada.

– Vaikuttaa siltä, että jotain tapahtuu, perustuen Kimin viime viikon toistuviin poissaoloihin. Terveysasia vaikuttaa loogisimmalta selitykseltä, mutta on liian aikaista sanoa, liittyykö se sydämeen, pohtii yhdysvaltalaisen Korea Risk Groupin toimitusjohtaja Chad O’Carroll.

Jatkuuko dynastia neljännessä polvessa?

Maata hallitsee nyt dynastia kolmannessa polvessa. Jatkaako se alenevasti, vai astuuko johtoon joku muu, vai romahtaako järjestelmä? Perintöprinssiä tai -prinsessaa ei ole voideltu.

– Jotain on todellakin pielessä. Pohjois-Koreassa jotain on nyt vinossa, arvioi Joseph Yun, entinen Yhdysvaltain lähettiläs Pohjois-Koreaan.

Hän pitää tilanne huolestuttavana.

– Jos hän (Kim) )on vakavasti sairas ja kuolee, ei ole olemassa seuraajasuunnitelmaa. Saattaa seurata jättimäinen valtakamppailu, kun ihmiset juonittelevat asemistaan. Heidän elämänsä voi riippua siitä.

Kimin jälkeläisistä ei ole vielä Kimiksi Kimin jatkoksi.

Johtajalla on naisia, mutta hänellä on myös vaimo, laulajana kunnostautunut Ri Sol-ju. Pariskunnalla uskotaan olevan kolme lasta. Heistä vanhin 10-vuotias poika. Hän saattaa olla yhtä erehtymätön ja loistelias kuin isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä, mutta silti yhä liian nuori.

Lähisukulaisten vaikea tilanne

Viime aikoina esiin on noussut Kimin nuorempi sisko Kim Yo-jong, ilmeisesti 31-vuotias. Hän toimii muun muassa hallitsevan työväenpuolueen johtotehtävissä, ja epävirallisesti johtajan epävirallisena kansliapäällikkönä.

Suku voi olla pahin.

Kim Jong-Ilin hallitessa tämän sisar Kim Kyong-hui oli vaikutusvaltainen henkilö. Hänen puolisonsa Jang Song-taek, jota pidettiin aikoinaan jopa maan kakkosmiehenä, päätyi teloitettavaksi Kim Jong-unin käskystä 2013. Johtaja-Kimin täti Kim Kyong-hui on käytännössä kadonnut ihmisten silmistä.

Johtaja-Kimin velipuoli Kim Jong-nam murhattiin hermomyrkyllä Kuala Lumpurin lentokentällä 2017.

Johtaja-Kimin vanhempi veli Kim Jong-chol on saattanut vetää omat johtopäätöksensä kovasta pelistä, ja vetäytynyt syrjään. Hänen sanotaan keskittyvän musiikin tekoon, mutta pitävänsä yhteyttä perheeseen. Kaiken varalta.

Väliaikaishallinto valtaa siirtämään?

Pohditaan sitä, nousisiko maata johtamaan Kimin jälkeen väliaikaisjohto, joka valmistelisi tietä neljännen polven Kimille.  

Vallansiirtäjinä on nostettu esiin nimet kuten Choe Ryong-hae, Pak Pong-ju ja Kim Yong-chol.

70-vuotias Choe on muodollisesti Pohjois-Korean valtionpäämies. Hän on aiemmin toiminut asevoimien poliittisena johtajana.

81-vuotias Pak on politbyroon jäsen, joka muun muassa on pyrkinyt avaamaan maan taloutta.

74-vuotias Kim Yong-chol puolestaan on tullut tutuksi uutiskuvissa johtaja-Kimin viestinviejänä ydinaseneuvotteluissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.

 Panokset äkillisesti muuttuvassa, ennalta pohjustamattomassa tilanteessa ovat kuitenkin valtavat. Tilaisuudet vanhojen kaunojen ja vihamielisyyksien kostamiseksi voisivat käydä liian houkuttelevaksi.

Miten kansa reagoi, kun huhut lähtevät vellomaan, tai uutinen kerrotaan. Liian aikaista tietysti sanoa tässä vaiheessa.  

Äkkimuutos ydinasevallassa huolestuttaa ulkomailla

Ja miten reagoi ulkomaailma? Vastuuihmisten kassakaapeista löytynee lukuisia eri valmistautumishahmotelmia, mutta todellisuus tuskin menee niiden mukaan. Kaaos ydinasevallassa ei ole miellyttävä ajatus.

Jos Kim Jong-un ilmestyy pian julkisuuteen omana itsenään (eikä vaikkapa häntä esittävän sijais-Kimin muodossa), spekulaatiot hiipuvat, ja puheeksi nousee taas maan ydinase, johon Trumpillakin on sanottavansa.  

Mutta Kimin vyötärölinjaa, lihadieettiä ja Yves Saint Laurentin sauhuttamista seurataan niin kuin vain voidaan, jos hän vielä julkisuudessa esiintyy.

Lue myös:

    Uusimmat