SpaceX irtisanonut Elon Muskia kritisoineita työntekijöitä

Avaruusyhtiö SpaceX on irtisanonut useita yrityksen toimitusjohtajaa Elon Muskia kirjeessä kritisoineita työntekijöitä.

Yhtiö kertoi asiasta henkilöstölleen suunnatussa ja uutistoimisto AFP:n näkemässä viestissä.

Yrityksen operatiivisen johtajan mukaan pieni joukko työntekijöitä oli muun muassa kerännyt kollegoiltaan allekirjoituksia kirjeen tueksi. Hän sanoo joidenkin kokeneen epämukavaksi sen, kuinka heitä oli painostettu tukemaan kirjeen väitteitä, jotka eivät vastanneet heidän omia näkemyksiään.

–  Meillä on liikaa ratkaisevan tärkeää työtä tehtävänä, eikä mitään tarvetta tällaiselle yltiöpäiselle aktivismille, operatiivinen johtaja Gwynne Shotwell lisäsi myöhään torstaina lähettämässään sähköpostissa.

Tutkinnan jälkeen yhtiö irtisanoi joitakin asiaan liittyneitä työntekijöitä. Shotwell ei kuitenkaan kertonut irtisanottujen tarkkaa määrää.

Kirje: Muskin julkinen käytös on häpeäksi ja häiriöksi

Oikukas miljardööri Musk käyttää viestipalvelu Twitteriä säännöllisesti provosoivien viestien julkaisemiseen sekä suoraan viestintään asiakkaiden ja fanien kanssa. Miljardööri aiheuttaa toisinaan myös pahennusta karkeilla kommenteillaan.

Kirjeessään työntekijät kritisoivat sekä Muskin julkista käytöstä että toimitusjohtajaa vastaan tuoreeltaan esitettyjä syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Kirjeessä Muskin käytöksen kuvaillaan olevan työntekijöille paitsi häpeäksi myös häiriöksi.

–  Toimitusjohtajanamme ja kaikkein merkittävimpänä edustajanamme Elon nähdään SpaceX:n keulakuvana – jokainen tviitti, jonka Elon lähettää, on tosiasiallisesti yhtiön julkinen lausunto, kirjeessä arvioitiin.

Työntekijöiden kirjeestä kertoi alkujaan Verge-teknologiauutissivusto.

Twitterin ostoaikeet pitäneet Tesla-pomon otsikoissa

Myös muun muassa sähköautoja valmistavaa Teslaa luotsaava miljardööri on ollut viime aikoina otsikoissa myös Twitterin ostoaikeidensa vuoksi. Musk on tarjonnut 44 miljardia dollaria eli noin 41 miljardia euroa Twitterin koko osakekannasta.

Muskin vuoristoratamaisen Twitter-projektin kohtalo on epäselvä ja kesäkuun alkupuolella liikemies vihjaili jo vetäytyvänsäkin ostoaikeista, sillä Twitter ei ollut Muskin mukaan toimittanut hänelle pyydettyjä tietoja viestipalvelussa olevista vale- ja spämmitileistä.

Musk on aiemmin sanonut päästävänsä Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin takaisin palvelun käyttäjäksi. Lisäksi Musk haluaa siivota kaikki vale- ja spämmitilit palvelusta sekä varmentaa käyttäjien henkilöllisyyden.

Lue myös:

    Uusimmat