Soininvaara jatkaisi hallituksessa

Vihreän liiton puheenjohtaja, peruspalveluministeri Osmo Soininvaara haluaisi vihreiden jatkavan hallituksessa eduskunnan ydinvoimapäätöksestä riippumatta.

-On aivan typerää luopua muihin asioihin vaikuttamisesta sen takia, jos häviää tämän sinänsä tärkeän ydinvoimakysymyksen, Soininvaara sanoo Iltalehden haastattelussa.

Peruspalveluministerin mielestä on olemassa suuri riski, että hallituksesta ydinvoimakysymyksen vuoksi lähtevä on poissa myös seuraavasta hallituksesta.

-Varsinainen rakentamispäätös tulee seuraavan hallituksen päätettäväksi, jos eduskunta hyväksyy lisäydinvoiman, Soininvaara muistuttaa.

Soininvaara uskookin vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan päättävän ensi viikonloppuna, että asiaa käsitellään vasta eduskunnan ydinvoimapäätöksen jälkeen.

-Jo hallitusta muodostettaessa sovittiin, että tämä asia (ydinvoiman lisärakentaminen) ratkeaa eduskunnassa. Silloin ei olisi pitänyt ollenkaan lähteä hallitukseen, jos ei olisi hyväksynyt tätä menettelytapaa, Soininvaara ennakoi.

Iltalehden Kanarian saarilta tavoittama ministeri kummastelee vaatimuksia, joiden mukaan vihreiden pitäisi välittömästi jättää hallituspaikkansa. Hän pitää liian aikaisena ottaa kantaa siihenkään, lähtevätkö vihreät hallituksesta, jos eduskunta hyväksyy lisäydinvoiman.

-Mutta tiedän, että meidän äänestäjämme ovat sitä mieltä, että meidän pitää siinäkin tapauksessa jatkaa hallituksessa, Soininvaara sanoo.

Soininvaara myöntää myös puolueensa huomanneen, kuinka merkittävää hallituksessa mukanaolo on.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat