Ensimmäistä sinkkukesäänsä viettäneellä juontaja Vappu Pimiällä riittäisi vientiä, mutta täydellistä mieskandidaattia ei ainakaan vielä ole pöllähtänyt eteen.
Syksyllä jälleen käynnistyvän Big Brotherin sunnuntailähetyksiä juontava Vappu Pimiä on valmistautunut hyvin tulevaan työtaakkaan: takana on rentouttava loma, jonka nainen vietti ensimmäistä kertaa elämässään sinkkuna. Pimiä erosi miehestään viime jouluussa pariskunnan oltua yhdessä yli 12 vuotta.
– Olen kasvanut vuodessa tosi paljon. Tuntuu, että minulle on tapahtunut vuodessa enemmän asioita kuin monelle koko vuoden aikana. Erosin ja muutin yksin asumaan, ja silloin kaikki tukipilarit katosivat elämästäni. Nyt kaikki pitää taas rakentaa uudelleen, Pimiä summaa tuntemuksiaan.
Vaikka parisuhteessa eläminen on hilpeälle juontajalle tutumpaa puuhaa, on Pimiä löytänyt sinkkuelämänkin mukavat puolet. Sopivaa poikaystäväkandidaattia ei siis ainakaan vielä ole vierelle löytynyt, vaikka tarjontaa olisikin riittänyt.
– En ala seurustella kenenkään ihan kivan kanssa vain seurustelun vuoksi: sitten kun joku kolahtaa, niin silloin mennään ja lujaa. Kyllä sen sitten vaan tietää, kun se oikea osuu kohdalle, Pimiä toteaa Ilta-Sanomissa.
(MTV3)
