Ruotsi 2007. Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Roy Andersson. Kuvaus: Gustav Danielsson. Leikkaus: Anna Marta Wärn. Pääosissa: Jessica Lundberg, Elisabeth Helander, Bjorn Englund, Leif Larssen, Kemal Sener, Håkan Angser, Birgitta Persson, Gunnar Ivarsson. Kesto: 92 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Roy Andersson sanoo, että elokuvia pitäisi tarkastella kuin tauluja. Juuri tällainen museokokemusta muistuttava puolitoistatuntinen on elokuva Sinä elävä. Kuvataidenäyttelystä elokuva eroaa siinä, että elokuvateatterissa katsoja ei voi säädellä teoksen tarkasteluun kuluvaa aikaa. Anderssonin elokuvat ovat eskapismin vastakohta.
Anderssonin estetiikka on vuosia pysynyt samana: taustaansa osittain sulautuvat ihmiset ovat jähmettyneet paikoilleen. Nuhjaantuneen beigen tai harmaan väriset ankeat seinät ja samanväriset huonekalut kehystävät näitä patsasmaisia , tolkuttoman murheellisia ja yksinäisiä ihmisiä. Yhtä liikkumaton on kamera. Nämä surkeat ihmiset puhuvat suoraan kameralle haaveistaan, joita ohjaaja välillä visualisoi. Kuvasommittelun ja valaistuksen pikkutarkkuus hallitsee jokaista kuvaa. Elokuvassa ei ole juonta, on vain episodeja ihmisistä, jotka eivät osaa kommunikoida keskenään, eivätkä yleensä edes viitsi yrittää.
Elokuvan huumori on todella mustaa; siihen sekoittuu aina piinaa. Eikä sympatiakaan ole puhdasta, siinä on aina ripaus pilkkaa. Anderssonin absurdiksi vinksahtaneessa maailmassa perintöastiaston rikkomisesta voi joutua sähkötuoliin, ja seksiaktin aikana tuntuu sopivalta valittaa rahastosijoitusten epäonnisesta kohtalosta.
Musiikki ei soi perinteisenä taustamusiikkina vaan kuuluu eri henkilöiden elämään (trumpetisti, rokkari, Louisiana-kvartetti). Ihmisillä menee huonosti, mutta musiiikki tarjoaa kevennystä tunnelmaan. Musiikkiin liittyvä huumori on melkeinpä lämmintä. Välillä yksinäinen musisointi sulautuu osaksi orkesterin sointia ja itsemurhan partaalla huojuva nainen puhkeaa odottamatta lauluun. Anderssonin loihtima äänimaailma kaikkine oivalluksineen on upea ja yllätyksellinen.
40 vuoden mittaisen elokuvauran aikana Andersson on ohjannut ainoastaan neljä pitkää elokuvaa. Perfektionistiko? Kyllä, tosin elokuvien lisäksi on syntynyt satoja tv-mainoksia, joiden tuotoilla hän on rakentanut oman elokuvastudion ja siten rahoittanut ei-kaupalliset elokuvansa. Arlan mainoksista Andersson on palkittu Cannesia myöten.
Roy Anderssonin elokuvista on vaikea olla selkeästi jotakin mieltä. Niiden katseleminen ei ole erityisen viihdyttävää eikä usein edes miellyttävää, mutta silti kiistattoman kiehtovaa. Tarina ei vie katsojaa mukanaan, koska tarinaa ei ole. Anderssonin elokuvien muoto on niiden tärkein sisältö.