Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Doug Shedden ei ole tekemässä kokoonpanoon merkittäviä muutoksia sunnuntain Yhdysvallat-otteluun.
- Teemme ehkä yhden tai korkeintaan kaksi muutosta. Mitään isoja muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa. Ykkös- ja kakkosketjut pysyvät ennallaan, mutta näiden kavereiden olisi syytä pelata vähän paremmin jatkossa, Shedden sanoi MTV3:lle.
Hän aikoo nostaa puolustaja Mikko Luoman takaisin pelaavaan kokoonpanoon.
- Otamme Luoman takaisin, koska hän on vahva ylivoimassa. Laitamme hänet toiseen ylivoimakentälliseen, Shedden kertoi.
Suomen ylivoimapeli ei toiminut perjantaina Latviaa vastaan toivotulla tavalla. Maaleja ei syntynyt ja Latvia pääsi monta kertaa vaarallisiin ylivoimahyökkäyksiin. Shedden myönsi, että kokeilu pelata ylivoimaa viidellä hyökkääjällä epäonnistui.
- Emme enää pelaa viidellä hyökkääjällä ylivoimaa. Eilen oli hyvä ottelu kokeilla sitä. Saku Koivu ei ollut koskaan puolustajana, joten hän joutui täysin vieraalle paikalle. Halusin kuitenkin kokeilla, Shedden totesi.
Shedden odottaa jatkossa erityisesti Olli Jokiselta enemmän.
- Sakun ketju on taitava ja loi eilen maalipaikkoja. Myös Mikon ketju pelasi hyvin, mutta OJ:n pitäisi nousta esiin ja olla vähän tehokkaampi hyökkäyksessä. Tarvitsemme enemmän pelaajia, jotka pelaavat kuin (Antti) Pihlström, Shedden kehui nelosketjun laitahyökkääjää.
(MTV3)
