Seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty mies toisti tekonsa heti vapauduttuaan

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 40-vuotiaan jyväskyläläismiehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Virtuaalinen lähipoliisiryhmä sai tietoonsa marraskuun lopulla miehen seksuaalissävytteiset keskustelut 14-vuotiaan jyvässeudulta kotoisin olevan tytön kanssa. Mies oli muun muassa masturboinut web-kamerassa tytölle ja lähettänyt liitetiedostona kuvan sukuelimestään. Lisäksi mies oli kehottanut näyttämään kuvaa myös muille tytöille.

Poliisi otti epäillyn kiinni ja hänen tietokoneensa takavarikoitiin.

Kuulustelussa mies kertoi, ettei hänellä ollut mitään käsitystä, mitä mesessä ja internetissä saa sanoa ja tehdä. Miehen oman käsityksen mukaan viestin vastaanottajan vapaaehtoisuuteen perustuva kamerassa masturbointi 14-vuotiaalle ei voinut olla rikos, eikä 14-vuotias enää lapsi.

Esitutkinnan aikana miestä muistutettiin, että mikä tahansa 16 vuotta nuoremmalle lapselle tehty seksuaalinen teko, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, ja joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, on rikos. Miehelle kerrottiin myös, että lapsen suhtautumisella asiaan ei ole merkitystä, vaan että vastuu on aikuisen.

Toisti tekonsa heti vapauduttuaan

Heti vapautumisensa jälkeen mies hankki toisen tietokoneen ja jatkoi seksuaalissävytteisiä keskustelujaan toisen 14-vuotiaan tytön kanssa. Viesteissään hän korosti edelleen, ettei hänen menettelynsä voi olla rikos.

Mies otettiin kiinni ja toinen tietokone takavarikoitiin.

Kuulustelujen jälkeen poliisi esitti miestä vangittavaksi. Asia siirtyy syyteharkintaan aikaisintaan kuukauden kuluttua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat