Sebastian Vettelin entinen F1-pomo paljastaa: saksalainen uuvutti muita loputtoman pitkillä palavereillaan

Tähtikuljettaja Sebastian Vettelin esimiehenä Red Bullilla työskennellyt tallipäällikkö Christian Horner kertoo tuoreessa haastattelussa, miten intensiivistä työskentely nelinkertaisen maailmanmestarin kanssa oli.

Neljä mestaruutta Red Bullilla vuosina 2010–2013 voittaneen Vettelin kyky kiinnittää huomiota yksityiskohtiin on Hornerin mukaan poikkeuksellista.

Sen vuoksi saksalaiskuljettajan jokaisen kilpailun jälkeiset purkupalaverit venyivät Hornerin mukaan uuvuttavan pitkiksi.

– Sebastianin yhteenvedot kestivät noin kaksi tuntia. Saatoimme olla puolen tunnin kohdalla, ja hän oli juuri (kertomuksessaan) päässyt lämmittelykierroksen loppuun ja testannut juomapullonsa toiminnan, Horner kuvailee David Coulthardin vetämässä F1 Unscripted -ohjelmassa.

– Yksityiskohdat, joita hänellä oli tapana kertoa muistelleessaan kisan jokaista vaihetta, renkaiden jokaista eri vaihetta, niissä oli aivan liikaa informaatiota meille sulatettavaksi, mutta se oli hyödyllinen harjoite hänelle käydä läpi kaikki ne asiat, jotka olisi voinut mennä paremmin, Horner miettii.

Vettelin tallitoveri Red Bullilla oli  aussi Mark Webber, jonka kisanpurkupalaverit olivat Hornerin mukaan ohi 15 minuutissa.

– Erilainen tyyli erilaisilla ihmisillä, Horner summaa.

Tallipäällikön mukaan Red Bullin nykyisen tähtikuskin Max Verstappenin havannointikyvyssä on jotain samaa kuin Vettelin.

– Heidän kykynsä muistaa yksityiskohtia on ilmiömäistä, Horner toteaa.

Verstappenin antama palaute on britin mukaan parantunut jatkuvasti yhä tarkemmaksi ja tallille hyödyllisemmäksi.

Lue myös:

    Uusimmat